Huomenna hyvastelen flamingot

Huomenna hyvastelen flamingot, mutta tanaan kerron eilisesta, kun palattiin jangamolaisten kanssa Maputosta. Sellainen mediumkokoinen bussi se oli, johon tiukkaan pakattuna mahtui kaksikymmnentakuusi matkustajaa. Meita oli muutamia planilaisia ja loput eri kriteerein edustusmatkalle valikoituneita kylayhteisojen aktiivijasenia. Johan se menomatkalla oli tayteen pukattu, mut annas olla, kun palattiin. Ei ole naissa vanhoissa busseissa tavaratilaa muualla kuin jaloissa, sylissa ja kaytavalla ja joka kolo oli taynna nyssykkaa, pussukkaa,lootikkoo, laatikkoo ja seassa viela Planin nayttelymateriaalia, joita oli tarvittu keskiviikkona isona paivana. Kylla turusen pyssyssa on paljon tilaa jangamon bussiin verrattuna, uskallan arvailla. Pikkuvarvastakaan ei pystynyt liikuttamaan, kun oli ahtaasti koipelit siella rahdin alla kahdeksan tuntia miinustettuna vartin paussilla. Vaikka se oli jo liikkuva kamakasa koko machimbombo (mosambikilainen nimitys bussille) niin alkumatkan pysahdysten aikana lisaa tavaraa tulvahti ikkunoista, kun vikkelat myyjat tuikkivat tomaatti, sipuli- ym. pusseja sisaan, ennen kuin vauhti oli kunnolla pysahtynyt. Juuttuneessa tilassaan olisi pystynyt ikkunan kautta ostamaan hedelmia, pahkinoita, sipulia, leipaa, mehua, oljya, piripiria (mauste),musaa ja snackseja, joita lieputettiin siina naaman lahituntumassa, vahan kauempana ulkopuolella jopa viidakkoveitsia ja rintsikoita. Pysahdyksia syntyi, kun monella mukana olleella oli perheen jasenia asumassa siella matkan varrella ja heille oli myos ostettu vaatetta tai muuta, joka sitten livautettiin rivakasti bussin ikkunasta ulos vastaanottajalle. Ne ikkunat toimivat sisaan- ja ulosheittoaukkoina ensimmaiset kymmenet kilsat. Jeparit halusivat kuljettajan papereita nuuskia tusinan pysahdyksen verran. Tunnelmaa piti ylla kova puheenporina ja kovemmalla pauhaava musiikki. Joku siella takaosassa tarttui laulun 'rintintin' -kohtaan tuon tuosta toistaen omanana versionaan 'Rin-tin-tin' ja nauroi niin vinkeasti paalle, etta pakko siihen oli muidenkin tarttua. Maisema liikkui ja me liikuimme maisemassa. Ihmisia kaikkialla tulossa, menossa, odottelemassa, makaamassa, hakkaamassa, kantamassa, auraamassa, kuorimassa, syomassa, syljeskelemassa, vuohet ruohoa nyhtamassa, suuret mango- ja kastanjapuut varjoa antamassa, papaijat hedelmaa tuottamassa ja akaasiat helean punaisina kukkimassa. Tama on elamanmakuinen, kaunis maa!

Ihminen on kuulemma silla lailla rakennettu, etta kun se nakee pallon, niin se potkaisee sita. Etvolainen on kai silla lailla rakennettu, etta kun suunnitelman mukainen aika lahestyy loppua, niin ajatus paluusta alkaa maistua tosi hyvalta. Muukin mitoitus on jo patistamassa lahtemaan; kummityton matkaan antama ihana saippua on kohta kynnen alle uppoava nysa, pesusienesta on puolet rispaantunut irti, hapsutukka turhamaisuuttaan kaipaa muutakin kuin oman kaden kynsisaksikasittelya ja keho tarttee sporttii sporttii! Nukkuminen ilman moskiittoverkkoa on kuin paasisi ehdonalaisesta taysvapauteen, mita mielikuvaa muutama yo hotellissa tassa valilla on vahvistanut. Ja viela, etta voi vetaa keuhkot tayteen raitista ilmaa, suun tayteen rouheista ruista eika silmiin lenna hiekkaa.

(Potkittava kotikutoista palloa, kun muuta ei ole.) Vapaaehtoisuuden anti juuri tassa maassa on ollut huikea kaikilla mittareilla mitattuina. Oli hyvasta ja paikallaan, etta tama minulle annettiin. Liian aikaista analysoida enempaa, koska ei se ole itsellekaan selvasti sanoitettavissa viela. Monia asioita tulen taalta kovasti kaipaamaan lahtien luonnollisen ihastuttavista, kaiken ikaisista ja kokoisista ihmisista. Kokemuksen laari on nyt samalla tavalla kirjavasti taynna kuin eilinen bussi. Tyhjentelen sita hiljaksiin aikaa myoten. Kaikille teille lukijoille vilpiton, lammin kiitos ja virtuaalirutistus, etta olette jaksaneet ja jakaneet puolen vuoden myotatuulen pulputukset ja vastatuulen purputukset. Olen ymmartanyt, etta joukossa on muitakin kuin lukuvelvoitteisia sukulaisia, ex-kollegoita tai tenniskamuja, joita varmaan tulen viela rasittamaan monilla jatkojutuilla. Ihana nahda teita kohta kotimaassa ja pitaa kadesta, josta varoitin jo! Mutta huomenna menen rannalle ja hyvastelen flamingot.

Pulga

Pulga. Mika se on? Se on pikku paskiainen, joka yon pimeyden turvin kay nappaamassa nukkujan silmakulmaan ja ohimolle botokset,jotka niin ilmaisiksi saatuja kuin ovatkin, kaunistavat kantajaansa yhta vahan kuin klinikoilla ruiskitut kalliit kohotukset. Se oli kai syopalaisten kosto edellisen kirjoituksen jostain syysta, ainakin hyokkays tuli heti sita seuraavana yona. Aristavat, punaiset muhkurat ja kutinat saivat uhrin poikkeamaan paikalliseen apteekkiin, missa tiskin takana touhusi tehoapteekkari, joka jo teki samanaikaiskauppaa viiden asiakkaan kanssa mutta silti viittiloi Senhora Suomalaisen liittymaan ruuhkan jatkeeksi. Jonoa ei siella tunneta, vaan mennaan nojaamaan kyljittain ja limittain apteekkarin silmain alle. Kauppa kavi ketterasti ja lukuisat tablettiliuskat lisahtelivat tiskiin kuin jakajan kortit uhkapelipoytiin. -'Kaksi aamulla ja kaksi illalla' han ohjeisti asiakasta ja helpotti muistiinpainamista hyppayttamalla kahta sormeaan pilleriparilta toiselle liuskan loppuun asti. -'Tuliko selvaksi?' han varmensi viela. Liustakkeita myydaan irrallisina ja siksi ohjeet annetaan mukaan suullisesti ja onhan toki joukossa myos lukutaidottomia asiakkaita. Naytin hanelle pulgan puremat ja sain niihin kreemit. Valkotakki vilautti viela pinkkeja pillereita,josko tahtoisin tehosteiksi. -Ei kiitos, eikohan tama kohotus liukene rasvaan. Niin kavi ja nyt taas mennaan entisella matalalla profiililla. Nukkumaan kaydessa tulee muistaa livauttaa parfyymia korvien taa ja lukea iltaloitsu: Ala tule paha pulga, tule hyva pulga! Haluaisitteko ehka tietaa parfyymimerkin? Vaikka ette haluaisi, kerron sen silti, etta se on TehokaS Punkkiassa.

- Tassa kuva pimeyden turvasta tayden kuun aikaan - Viimeisten paivien aikana on ollut poikkeuksellista se, etta on voinut vahan puhua suomea ja syoda ruisleipaa, joka oli kuin villihevosen potku persuuksiin. Oliko tuo tarpeeksi vahva kuvaus tunteesta, kun tauon jalkeen sai tarrata palaseen ja puRRRRa kunnon ruista toRRRstaina ja peRRRRjantaina ja sitten se peRRRRhana jo loppuikin, mutta muisto hekkumasta ei katoa koskaan. Tanne tuli viime torstaina tyovierailulle Suomen Planista Johanna ja Mikko, joista ensinmainittu on taalla viela paivan tai pari. Tama ajoitus toimii samalla siltana omalle paluulle, jonne on aikaa kaksi viikkoa ja rapiat paalle. Sen verran voi jo herkistella, etta tulen nyt oikein mielellani. Siella on yksi ekaluokkalainen ja yksi pikku-urhoollinen, joita emmun hyokylampoaalto taitaa hulvauttaa muutaman kerran, sitten viela kerran tai pari ja vasta sitten niita isompia ja ainakin yhta kurttunaamaa rutistamaan, kaikista suloposkisista ystavista puhumattakaan. Huomaattehan, etta olen ajatellut teita kaikkia kullanmuruja siella?

Jangamon kulmilla on myos pienia kullanmuruja, joita ei tarvitse kahta kertaa syliin pyytaa, kun jo siihen istuvat ja pyytaja tykkaa. Se on mieluisaa meille molemmille, aika vain tuntuu aina loppuvan kesken. Siina he voivat lahelta tutkia rystysrypyt, valkoiset kynnet ja rannekellon,joita kaikkia enimmakseen hiljaa istuen hiplaavat ja valilla vilkaisevat vahan kuin kysyen,onko hyva niin. Kuinka ei olisi! Ikina ei kyllasty pitamaan lasta sylissa, on se vaan niin ipanaista! - Mitahan, jos viela veisin teidat paatilla lahden toiselle puolelle Inhambaneen, ennen kuin poistun seudulta. Voimme valita, menemmeko pienella vai isolla potskilla. Hinta on sama eli 10 metikalia (25 senttosta). Iso paatti on hiukan hitaampi ja julkinen, pikkuinen kerkeavampi ja yksityinen. Tai miten sen nyt ottaa, kumpikin voi sammahtaa matkalla ja kilpailija puksuttaa siita ohi. Aikataulu on sellainen, etta paatti lahtee, kun se on viimeista tilaa myoten taysi, eli pikkuisessa ainakin viisi ja isommassa koosta riippuen kuusi-kahdeksan peppua kullakin laudalla. Paatin sisalla on poikittaiset penkit, joita astinlautana hyvakseen kayttaen kukin koikkelehtii eteenpain johonkin kohtaan ja istuupi sitten siihen. Kattopressun alla olevista raudoista voi hapuilla tukea puolikyyryasennossa mennessaan, mutta otteen on osuttava kerralla ja samalla on varottava kolauttamasta kalloaan johonkin toiseen raudantynkaan. Keskelle penkkia ei kannata kankkuaan laskea ainakaan etu- tai keskiosassa, koska aina sinne taakse viela viisi,kuusi tai seitseman mahdutetaan, joten joudut hyppaamaan ylos, antamaan loikkimistilaa ja viela tarkistamaan,jaiko kulkijan kenganpohjasta mitaan kakkakuonaa istuinpaikallesi. Lahden ylitys kestaa vartista pariinkymmeneen minuuttiin tuulen suunnasta ja voimakkuudesta riippuen. Ensimmaisella matkalla moottori sammahti keskella lahtea ja tuuli palautti laivan kotirantaan.Isolla tyrskylla ne rannalla pysyvatkin. Paatista poistutaan paikallisittain siten, etta kaikki yrittavat ulos yhta aikaa. Johan kay sutina ja tuhina! Salamana on livautettava raajoja vapautuviin kohtiin penkilla ja ylaraudoilla ja sitten oletkin yhtakkia ulkona hupsista. Paikalliset ovat aika etevia etenijoita ja kapulanamammat kisaavat keulapaikoista siina missa muutkin. Varaukseton ihailuni heille!

Lippujonot ovat aina pitkat, mutta liikehtiminen sujuu kylla. Edestakaista lippua ei osteta, koska mista sita tietaa, kumpi paatti sattuu paluumatkalla olemaan ensimmaisena paalupaikalla. Kuukausilippujakaan ei tunneta,muttei se tahan kulttuuriin edes sopisi. Mutkattomuudessaan tama on mukava kyyti, mutta siitakin huolimatta tykkaan, kun casa ja cama eli kamppa ja punkka ovat tana aikana olleet samalla rannalla kuin konttorikin. Yksi asia paluussa arveluttaa. Siella on teilla joku ihmeellinen putin-juusto! Kai sielta viela goydaa loydaa myos? Kerran viela kuulumisiin talla kanavalla ennnen paluuta. Kaikkea hyvaa kaikille! Heippa!

Kun kotihiki sai hatkat

Juuri, kun oli kuumuuden sulattamana opetellut antamaan kannustusta hikiselle peilikuvalleen 'Tasaisen kaunis kimmellys kasvoillasi,ole huoletta, pysyy taatusti aamusta iltaan, because you are worth it!' niin eikos aamulla heraakin sellaiseen sateen lotinaan, etta harhoja arvelee kuulevansa. Oli tapahtumassa siirtyma trooppisen ilmaston kahdesta vuodenajasta siihen toiseen eli kuivasta kaudesta sadekauteen, joka kestaa marraskuusta maalis-huhtikuuhun. Sadekaudella lampotilat ovar yleensa kuumemmmat kuin kuivalla kaudella. Siita nihkeydesta sai esimakua koko viime viikon ajan ennen sateen alkamista sunnuntaina. Nyt vetta on rapsautellut ihan runsaasti kolmena paivana ja samalla sade on pyllayttanyt alkaneen tyoviikon ohjelmamme aika sekaisin, mutta siita enemman kohta. (Kuvassa kotipihan koko kaste, ennenkuin maa sen nopeasti nielaisee.)

Ilmastonmuutoksen vaikutus nakyy ilman muuta myos taalla. Paikalliset kertovat, etta nykyisin sadekausi alkaa myohemmin, voi menna jopa joulukuulle, kun se ennen alkoi jo lokakuussa. Myohemman alkamisajankohdan lisaksi sateet ovat myos epasaannollisempia, milla on merkitysta satokauden onnistumiselle ja sita mukaa ruoan tuotannolle. Tammi- ja helmikuu ovat kaikkein kuumimmat kuukaudet. Niita voin sitten yrittaa myotahikoilla kotimaan saunassa ja muistella, milta tuntui viime viikon hot-hot perjantaina, kun toimistolta hiljalleen, siis hiljalleen kavellen, valilla merta tahyillen lahestyin kotia eli viikonlopun loylyhuonetta.

Olen sillakin lailla hiukan kajahtanut ihminen, etta en ollut viela siihen paivaan mennessa hennonnut pyytaa isantavaelta mokkulaa, jolla saisin huoneessa olevan ilmastointilaitteen hurahtamaan kayntiin. Siella piti majaa se gekkopari ja olisi kovin julmaa lennattaa ne varoittamatta luukusta ulos, vahan se olisi kuin sahkotuolia ihmiselle tarjoaisi. Niin silloin viela ajattelin, mutta kohtalo pelasi puolestani. Oven avattuani huomasin, etta jotain oli menossa. Lattialla makasi gekko, joka oli kaiketi tehnyt mahalaskun ylailmoista ja jotenkin hyytynyt liikuntakyvyttomaksi siihen paikkaan.Yleensahan ne ovat korkealla katon rajassa ja vilahtavat sukkelasti piiloon,kun havaitsevat liiketta. Lahestyessani huomasin sen olevan hengissa, koskapa paataan liikauttamalla se purpautti pois saaliin jaolle jo tulleet pikku muurahaiset. Hitonmoinen hiki paalla ja kotini lattialla menossa taistelu elamasta yksi vastaan koko pataljoona! Oli niljakas pikku tilanne siina. Hyttysia voin tietysta syysta kopsia hengilta mennen tullen, mutta muitten yleensa annan olla ja elaa, eika voinut tietaa, paljonko gekko viela oli hengissa ja paljonko kuollut, se oli ikaan kuin valitilassa, jos sellainen on olemassa. Tein lopulta nahkapaatoksen,siirrankin vastuun maan omalle tuomioistuimelle. Otin lyhytvartisen harjan ja sipaisuin siirtelin liskoa kohti ulko-ovea, siita kaareva huitaisu pihalle ja lopuksi huuto naisille siella, etta hoitaisitteko loput,kiitos ja phuh! Kun oli pessyt hikivirrat ja lattiavanat kylmalla vedella, alkoi tuntua omakin hengissa sailyminen sen helteen kourissa tarkealta. (Kuvan tytto tykkaa vedesta myos.)

Yon yli viela hikoiltuani menin aina vain kuumenevan lauantain kuluessa kysymaan senhoralta, saisinko ilmastoinnin kayttoluvan ja -kapulan, kylla ma aiheutuvat lisakustannukset molalla maksan. (Kansa kutsuu rahaa molaksi.) Ei ollut ilolla rajaa, kun tuuletus alkoi eika sielta sitten ketaan ulos lentanyt, mutta sunnuntaiaamuna ikkunaverhossa rimpuili kahden sentin pituinen hentoinen gekkobeibi. Se oli sama aamu, jolloin herasin sateen ropinaan. Taalla vilistelee yhta jos toistakin siivekasta ja kiiltonahkaista nurkissa ja sangyn alta, jonne ei paase kunnolla sorkkimaan millaan tyovalineella, eika sita uskalla paljoa siirrellakaan,koska on niin paljon hojakka, etta saattaa hajota kokonaan. Yritan elaa jonkinlaisessa konsensuksessa kaikkien kanssa,lumpio-lutikoittenkin. Jotain erityisen maukasta luisevissa polvissani taytyy olla jaljista paatellen. Hauskin kaikessa villeydessaan oli kerran joku tuuman mittainen turilas, joka laahusti sangyn alta keskilattialle tuntosarvessaan iso polytuppo. Sen vaivalloisesta kulkutavasta saattoi suorastaan lukea moitteen, ettet sit nuija oo viittiny siivota tuota sangyn alustaa!

Raikastettakoon lopuksi vahan kertomalla, etta sade on taas hetkeksi tauonnut ja ulkona puhaltelee jo leppea tuuli. Talla viikolla Planin eskarilaisilla on koulun paattarit, eli kukin kunta, missa eskareita on (yht.5 kuntaa), juhlii keskitetysti kunta kerrallaan yhden paivan ajan, mukana ovat kaikki juhlivan kunnan johtostarat, eskarinsa paattajat, heidan vanhemmat, animaattorit, ja meidan EECD-ryhmamme aamukahdeksasta alkaen puheita pitaen, syoden, laulaen, tanssien, todistuksia ja kunniakirjoja jakaen ym. aina ip. neljaan asti. Meille se tietaa viiden paivan juhlaviikkoa, koska joka kunnassa on oltava mukana. Mutta!! Koska ne luonnollisesti ovat ulkoilmajuhlat, niin onko niita viela edes paasty aloittamaan, kun eilen satoi ja tanaan satoi? Ei niin. Sateen mukana paiva kerrallaan siirtyy ensi viikkoon. Mutta!! Koska tanaan ei paasty lahtemaan Maxixesta kansanjuhlaan maalle, siita seurasi kokonainen vapaapaiva ja siita oheistuotteena tama juttu. Marraskuun 18. on nimittain Maxixen kaupungin perustamis- eli syntymapaiva, joka on kaupunkilaisille vuosittainen vapaapaiva, kaikki kaupat ja toimistot kiinni. Mikapas tassa on kelliskella, kun ei palkkakaan juokse. Olkaa tekin kiltisti siella, ne tontut kai hiipparoitsevat jo ikkunainne alla!

Kah, vuohihan se siina!

Viisi kuukautta taalla oltuaan voi sanoa tottuneensa jo melkein kaikkeen. Siina on omat harmillisetkin puolensa, koska haltioitumisen rima nousee samalla. Ensimmaisten viikkojen aikana oli jatkuva sisainen OH-HOH -hohhailu paalla, kun vastaan tuli naisia aina vain uskomattomimpine risukasoineen paan paalla. Nyt siella saa keikkua kasa parimetrisia parrunpatkia, jotta oma paa kaantyisi tarkistamaan, pysyyko se siella risteyksen yli, jos kiire tulee auton alta pois. En ole tainnut kertoa, etta jalankulkijalla ei juuri ole oikeuksia, autoilijat ovat katujen kingeja, jotka improvisoivat ryhmittymiskaistansa, kiihdyttelevat ja vilkuttelevat ennemminkin miten mieleen juolahtaa kuin saantojen mukaan kuuluisi tehda. Jalankulkijan vastuulle jaa ratintakaisten aivoitusten arvailu. (Kuvassa jangamolaisia tulevaisuuden avomalleja)

Eilen oli erilainen paiva,koska vastaan tuli kaksi vahintaankin hurmaavaa aihetta peratysten haltioitumisen kynnyksen silti ylittymatta. Olin sopinut ruokatreffeista kahden huitteille iltapaivaksi ja kun en viela ole oppinut saati tottunut saapumaan in African time eli vahintaakin puoli tuntia myohassa sovittuun paikkaan, niin pistaydyin odotellessani nostamaan vahan luukulta rahaa. Ei tarvinnut edes kysya, kuka on ultima pessoa, koska edestani kuului heti selvalla suomen kielella, etta maaaa (Huom! kuvitelkaa pilkut kirjainten ylle). Kah, vuohihan se siina! Olen kylla pari vuotta sitten kotikaupungissani seurannut, kuinka hevonen oli tilaamassa vissiin jotain juustopurilaista Drive in -luukulta, koska oli ainakin paansa survonut luukusta sisaan, mutta vuohen takana en viela ole jonottanut ottomatilla. Ei kai tarvinne kertoa, etta narun paassa vuohella oli isanta. Vuohia saattaa tuon tuosta kapsutella kadulla vastaan, joku joltain ostanut ja jonnekin viemassa, eli elain on pakkourbanisoitu. Kukot ja kanat katujen varsilla, etenkin tuon tyomatkan hiekkaosuuden varrella,ovatkin ihan jokapaivaisia. Harva se iltapaiva joku heltta omani lisaksi hetken matkaa mukana heiluu. Mika se toinen aihe oli? Se oli nuori isa, joka kantoi pienta alle yksivuotiasta tylleroa kasivarrellaan ja samalla piti vahan vanhempaa tylleroa kadesta, kun menivat. Naky oli niin poikkeuksellinen, etta kirjaimellisesti hieraisin silmiani. En usko, etta toista kertaa ehdin enaa taalla ollessani jotain vastaavaa nahda. Jospa taalla sittenkin hiljalleen koittaa uusi aika asian suhteen ja isit ymmartaisivat tarkeytensa lapsen maailmassa. Siihenkin on jo tottunut, etta huominen on kaikkivoipainen paiva. Kaikista asioista voi puhua enemman ja tarkemmin huomenna ja huomenna ratkaistaan mahdollinen pulma, joka on jo onnistunut monen keskustelun jalkeen aina vain siirtamaan itsensa seuraavaan huomiseen. Kaydessani vaastikaan lapi niita kyselylomakkeita, huomasin huomisen tulevan apuun myos tilanteessa, mita ei olisi etukateen arvannut. Kysymyksessa tiedusteltiin, kuinka kukin vanhempi ojentaa lastaan, joka on ollut tottelematon tai tehnyt jotain vaaraa (pilkut taas!) Eras isa vastasi sanovansa lapselle: Se, mita teit, oli vaarin tehty, niin ei saa tehda, mina opetan sinulle huomenna, miten pitaa tehda. -Lapsi varmaan odotti innokkaasti seuraavaa paivaa. Siihen on myos jo tottunut, etta taalla pidetaan paljon kadesta, kuka kenenkin,taysin kaverillisesti sukupuoleen katsomatta. Kun niita ylavitosia heitellaan tai tervehditaan katellen, niin kadet vahan kuin viivahtyvat tai unohtuvat kiinni rupattelun ajaksi ja kulkeissa tapa tarttua toista kadesta ja jatkaa jonkin matkaa silla tavalla on hyvin mutkatonta. Olen tullut talutelluksi sinne sun tanne ja alkanut jo itsekin spontaanisti tehda vastaavaa. Tama on minusta aika mukavaa, vahan kuin viesti toiselle, etta olet ihan kiva mussukka. Pistakaapa palattuani kadet taskuun, jos haluatte suojata koskemattomuutenne. En lupaa olla yrittamatta! ;) Miksikas kirjoitin nain pian edellisen blogin jalkeen? No,liittyy jotenkin siihen kokemukseen, etta parasta tehda tanaan, mita monena huomenena ei ehka voi. Taalla kun on etenkin viime viikkoina tottunut siihen, etta ohjelmat eivat mene kaavailun mukaan. Toinen alitajuntainen syy on, etta edellinen kirjoitus oli vahan kiireessa heittaen runtattu menemaan, lyhyt ja mitaansanomaton, etta kun kirjoitan toisen lyhyen ja mitaansanomattoman heti peraan niin ovathan ne yhdessa ainakin yksi pitka, niin kuin kuvan hyppynaru, jota myos on jatkettu muutaman kerran muhkuroista paatellen. Iloisiin, kunnes tapaamme taas -tunnelmiin! Voikaa hyvin, te kaikki!

Valoa

Paljon on virrannut vetta Zambezi-joessa sitten viime kerran. Tauko ei ole ollut tahallinen, lukijoille kuka ties tarpeellinen. Ensin vilahti viikko Vilankulossa, toinen Mandelan maassa Pretoriassa. Ensin kuitenkin lisaa valoa teille tahtoisin tuottaa.

Vilankulo-viikko tupsahti kalenteriin niin vauhdikkaasti, ettei se tainnut edes tulla merkityksi, kun oltiin jo matkalla. Kavimme siella koko tiimi suunnittelemassa tulevia aikoja ja samalla lujittamassa yhteishenkea. Suomessa kaytanto kulkee ryhmaytymisen nimella, taalla sen voisi kai nimeta vilankulahteluksi. Vilankulo on taalta reilut kaksisataa kilometria pohjoiseen. Se on erittain suosittua loma-aluetta, sukeltelijoitten paratiisi. Meille se tosin oli taytta sisatilatyota ja palattuamme taisimme olla loman tarpeessa, etta silla tavalla likiliipaten meni. Huijaan vahan, kavimme kaksi kertaa pimean kutveessa syomassa rantaravintolassa, jonne laineitten hyrskeet kuuluivat. Vilankulossa koyhyys ja rikkaus kohtasivat konkreettisesti. Soturi -kollegani kertoi jutun, mika loksautti leukani apposen alas. Siella joku varakas ulkomaalainen pyorittaa lomabisnesta, on merkannut reviirinsa ja laittanut lapun, mika kieltaa tummaihoisilta liikkumisen siella. Etta maan kantavaestoa diskriminoidaan heidan omassa maassaan, morjens! Vahan lisaa valoa muistuttamaan, etta aurinko on viela olemassa ja tulee sinnekin, kun jaksaa vuottaa seuraavaan vuoteen.

Vilankulon jalkeen oli pari-kolme tavallista tyopaivaa, sitten hammasharja ja vaihtokalsarit reppuun ja toiseen ilmansuuntaan. Tarkoitus oli pikaisesti pyorahtaa rajan takana viisumimetsalla, mutta viikko siihen meni ja saalista tuli. Sehan on aina merkki onnistuneesta metsastyksesta. Joku voi pudottaa kolme teerta,kaksi niista vie mystinen metsan velho ikiajoiksi hukkaan, mutta yksipa sielta siimeksesta loytyy, eli onnistunut keikka vai mita! ;) Pretoria oli kaunis, tuoksuva kaupunki. Oli jakarandojen kukinta meneillaan ja kaikkia katuja reunustivat isot puut hennon lilan varisin kukinnoin, oli kuin olisi lilassa kukkatunnelissa ajanut ajoittain. Yhden kerran siella ollessamme kaupungin yli pyyhkaisi romakka ukkonen jalkisateineen ja sittenhan vasta tuoksuikin! Siella myos ilmiselvasti pyrittiin siisteyteen, koska luutijoita oli kaikkialla. Tuli siella mieleen sellainenkin vanha mainos vai mikakohan kevennys oli, missa pikku pojan ammattihaaveena oli lakaisukoneen kuljettajan homma. Kuinkahan se assosioitui mieleen juuri siella, missa ihmislakaisukoneitten lapset tuskin haaveilevat tekevansa siivousta sikalaisilla valineilla. Laitankin tahan taas vahan valoa ja pikku vesselin, joka tosin puuhaili pimean toissa, livautti maman kannykan laukusta katoseensa.

Niin kauan siella matkalla tosiaan viivyttiin, etta toimistoon oli silla valin ehtinyt tulla ruotsalainen nuori nainen kolmen kuukauden pestiin. Vahankos tuntui oudolta konstigt, kun yhtakkia ollaankin kaksi skandinaviska blondia samassa huoneessa ja haastellaan svenskiikin valilla ihan vain pa skoj, etta sujuuko vidare. Niin, se oli siis tanaan. Koska matkavasymysta on vahan vielakin ketaroissa niin lopetankin tahan, mutta ensin viela pikkuisen lisaa valoa. Heippa!

Mango otsaan kopsahtaa

Kylla mina sita ylellisyydeksi kutsun, kun tyopaikan pihan poikki kulkiessaan saa mangosta paahan. Tanaan piti ihan palata takaisin ja kavella puun alta uudestaan, oli se niin uusi kokemus. Mango kolahtaa kevyen herkullisesti,  kuin lupauksena tulevien viikkojen toistuvista tapaamisista, joiden jalkeen se kypsana kopsahtaa katoseeni ja tulee pikku kotoseeni. Ei taalla voi olla tulematta hedelmapuubongariksi.                           
                                                                                   mangomangomangomango

 Varsinainen sesonki alkaa joulukuun puolella, jolloin monet lajikkeet, mangot muiden mukana, tulevat parahultaisesti syontikypsaan ikaan. Hedelmatarjontaa on yllin kyllin kautta koko vuoden, muttei kaikkia lajeja kaiken aikaa tietenkaan. Kesakuussa popsin ihan hurmioituneena mahtavaa avokadoa, jota ei kyllakaan avokadoksi myyja kutsunut vaan kaytti nimea, joka mielessani suomentui 'syntiin langenneeksi paarynaksi' mita nimea myos osittain syytan siita, etta addiktoiduin heti. Se hurma jai lyhytkestoiseksi, koska peran (paaryna = pera portugaliksi) aika meni kohta ohi eika lisaa ole loytynyt, vaikka ehdin jo solmia kanta-asiakassuhteen lankeemuksen kauppiaan kanssa. Vesi lirahtaa kielelle yha peraa muistellessa.

Hedelmien ja vihannesten ostaminen katukauppiailta on mukavaa, sananmukaisesti reilun kaupan meininkia. Ruokatunnilla pistaydyn usein lahikadun tunnelmaan, missa yhden aikoihin on meneillaan jonkinlainen siesta paatellen siita, etta naiset ovat vetaytyneet kojunsa takaosan varjoon loikoselleen, ja heidan siella potkotellessan ja huudellessaan mina vuorostani kyykin ja huutelen takaisin pikkuisten, valmiiksi kasattujen nippujen keskella sita parasta kokoelmaa hakien vahan kuin maantasaitsepalvelumyymalassa. Onnistuiko lukea tuo sanahirvitys? Kymmenella paikallisella rahalla (=25 senttia eurojen maissa) saa esim.5-6 banaanin nipun, 3-4 omenaa tai appelsiinia tai yhden ison mangon jne. Porkkanoita saa siihen hintaan 4-6 koosta riippuen, pahkinoita mukillisen. Leipakaupat ja katukauppiaat myyvat meidan ranskiksen pikkuserkkua vastaavaa, hyvasitkoista pitkuletta hintaan 6 paikallista ja samasta taikinasta pullautettuja sampyloita saa kahdella paikallisella rahalla eli meticalilla. Lopetetaanpa ostelu ja summataan lounastunnin ostokset: kuusi pienta banskua + viisi porkkanaa + mukillinen pahkinoita + ranskiksen pikkuserkku + kaksi sampylaa = 1euro (yksi euro)! Kuten kauneus on katsojan silmassa on hinnan arvokin ostajan lompakossa tai taskussa tai tissiliiveissa, kuten se taalla tapaa olla. Annan pienen vertailuluvun, jos asiaa haluaa enemmankin miettia. Hotellin respassa tyoskentevan, 12-tuntisia vuoroja tekevan palkka on kuukaudessa 3000 meticalia eli 75 euroa, mita saman kokoista summaa kuittaavat myos poliisit omasta tyostaan. Ei niille palkoille juuri kannata erillista lompakkoa hankkia.

    Tama on tuottoisa kotipalmuni, kirjoittaessani kopsahti taas yksi coco katolle. Sita sattuu
    usein tuulisina iltoina. Palmuvahtia ei ole sen yhden kerran jalkeen enaa nakynyt.


Jos katukauppiaitten seurassa alkaa olla liian mukavaa tai edullista, voi vastapainoksi pistaytya hakemaan vaikkapa hintavaa juustoa tai muuta kylmatuotetta kaupungin kahdesta marketista siihen toiseen mercadoon, eli aasialaisten ilottoman ankaran ilmapiirin myymalaan, missa toykeys ja toistensa tekemisen keskinainen vahtiminen kassalla on viety niin aarimmilleen, etta paikallinen nuori mies nohevasti salakuljettaa taskussaan juomapullon siita ohi, mita riskinottoa minakin henkisena kanssarikollisena jain loppuun asti seuraamaan ja vahankos taisin vahingoniloinenkin olla, etta siitas saitte, senkin ikivihaiset kurttuotsat! Saattoi olla omankin kaunan kanavointia, koska nykyiseen asuntoon muuttaessani ostin kyseisesta kaupasta keittolevyn, kolmen kattilan setin ja pienehkon peilin. Peili irtosi kehyksistaan, kun sen kotona kassista ulos nostin, ensimmaisen keitoksen yhteydessa rapisi kattilasta emalit liemeen, toisen kattilan lasikansi pirahti tuhannen sapaleiksi omia aikojaan  muutaman pesukerran jalkeen ja viime viikolla irtosi keittolevyn nuppi. Nyt menee arpomiseksi lammon saately pikkuisesta napikasta, joka toistaiseksi ainakin viela liikkuu. Viiden litran muoviset vesihinkit ovat tulleet ehjina perille ja niiden vuoksi siella tuleekin asioiduksi. Kauppa on tuossa ihan kulman takana.

Kertoisinko viela nuoresta hepusta, joka yllatti viime viikolla tuolla Inhambanen lentokentalla, kun olin sille toisen kerran toiviomatkalle Etela-Afrikkaan lahdossa. Kenttahan on ihan pikkuruinen ja sisatilat sen mukaiset, mutta siina vuoroa odottaessani eteen tupsahti tumma mies 'Tervetuloa, mita kuuluu?' mulle suomeksi sanomaan. Taksimies oli hanelle vihjannut, etta Suomesta on tama erilainen nainen. Jonkin verran aikaa kun oli odotella konetta, niin han siina tyon lomassa pistaytyi tuon tuosta kehumaan, kuinka hieno maa meilla on, on metrot ja Linnanmaki ja yksi pohjoiseen viittaava olutmerkki maistui niiiiin hyvalta, kaikki toimii ja suomalaisia sanoja on mukava lausua, kuinka 'carro' on auto ja 'bebe' on vauva ja aina tullessaan han avasi jutun sanomalla 'no niin!' Han oli ollut Espoossa kuukauden ajan muutama vuosi sitten ja ilman muuta unelmoi uudesta matkasta.

Matkoja ja sattumuksia on monenlaisia. Kerroinhan kerran maaseudun tavasta haudata viimeiselle matkalle lahtevia oman pihansa laheisyyteen? Kaksi viikkoa sitten olin mukana sellaisissa hautajaisissa. Se oli kaikessa koruttomuudessaan uskomattoman kaunista kuin tama muistoksi laitettu   appelsiinin kukkakin on.......

 

Mahtisonnit

Innokas vapaaehtoinen se ei aina muista vieraassa valtakunnassa, milloin ei tarvitsisi menna hommiin ensinkaan. Paukkasin aamulla toimistolle ihmettelemaan, etta kun niin vahan porukkaa paikalla. Jaa, etta joku itsenaisyystaisteluvapaapaiva. Arvelin, etta olisiko sen tappeluksen alkamus, jolloin entisille isannille, siis portugalilaisille, annettiin liukkaat lahtolaskennat ja ehdot eli 48 tuntia aikaa poistua maasta ja mukaan sai ottaa enintaan viisi laukkua per pessoa. Ei, ei ollut se. Taistelupaivan kunniaksi mina sitten tahystelin niita satoja haastattelunippuja puolille paivin asti jonka jalkeen poistuin tyorintamalta muonitukseen ja nyt blogittamaan, jos paukkuja riittaa.  
                      

                                    Mun paikkani on tuossa vasemmalla, ihan oma poyta.

Kohtahan maassa on vaalit, tarkemmin siis ensi kuun puolivalissa. Maahan valitaan uusi presidentti ja kampanja on jo kova. Katselin tuolla kulkeissani, etta sahkopylvaiden ylapaihinkin on vedetty melkoiset liputukset hallitsevan puolueen kampanjoinnin tehoiksi. Naitten vaalimiesten kanssahan mekin kuluneella viikolla liikuimme samoilla apajilla, mika valilla aiheutti aikataulujen suhraamista ja muuta muljeeraamista. Vaaliveikot hurhauttivat pirsseillaan tienvarsien kylakeskuksiin suuria lupauksia antamaan toisin kuin me kymmenen lampsijaa kyninemme ja papereinemme majasta toiseen kuin entinen sammatin elias kontteineen kummatkin keraamassa jotain. Politiikkojen kanssa kilpailtiin kylapaallikoitten ajasta ainakin ja osittain kylien vaestakin, etta pysyisivat kotona, jotta meilla olisi vastaajia.
Kylapaallikot ovat maalla arvovaltaisia miehia, tavallaan jopa sauliakin suurempia mahtisonneja.
Asiaa pitanee hieman avata, jotta yhdyssanan kumpikin osa tulisi perustelluksi. Paallikon pesti kulkee suvussa suoraan alenevassa polvessa ihan kuninkaallisten tapaan.Hanella on kuulema kylassaan suurempi valta kuin presidentilla valtakunnassa, lyhyesti sanottuna kaikki valta ja toivottavasti myos sen vaatima viisaus mutta ainakin viimeinen sanansa sanottavana. Hanen tulee olla tietoinen kaikesta, mita hanen kylassaan tapahtuu. Taman vuoksi meidankin tuli jokaiseen kymmeneen eri kylaan mennessa ehdottomasti kayda ensin tervehdys- ja esittaytymisvisiitilla kylapaallikon luona. Naiden aikataulujen puliveivaamisessa tarveltyi monta tarpeellista tyotuntia.
Vastaanotto oli yleensa hanen kotipihallaan ja kapulanat kieputettiin vimmaisesti vyotaroille ahtaassa autossa juuri ennen perille tuloa tai viimeistaan auton sivustalla ennen esille marssia. Siinahan sitten seistiin muina naisina toivoen, etta  pelkka ylakeuhkohengitys riittaa, jos kaveri sattui kiireessa junttaamaan tuplasolmun liian kirealle selkapuolella. On se ihmeellisen taikavoimainen kankaanpala kylakeisarinkin audienssin asusteeksi. Kaikki oli kovin ystavallista ja taustalta haistoin pitkan perinteen, joka jatkunee kauas tulevaisuuteen.

                              Tasta ei voi arviointeja tehda, on vain eskarin huussi
                              pienemmalle asialle.


Silma harjaantuu tekemaan havaintoja. Pian on oppinut arvioimaan, montako perhetta, siis vaimoa, yhdella miehella todennakoisesti saattaa kenties mahdollisesti  tai ainakin luultavasti olla, varmuutta tassa ei yriteta tavoitellakaan. Yksi aika paljastava havainto on pihapiirin majojen maara, niiden sijainnit ja arvioitu ika. Jos lapset sattuvat olemaan paikalla niin sehan on jo kuin avointa kirjaa lukisi. Kylapaallikoilla niita majoja nayttaa olevan keskimaarin paljon, vink vink. Olipa yhdellakin paallikolla kerran aika kiireinen aamu, silla vastaanotettuaan ensin meidat vanhemman vaimonsa kanssa han joutui, ennen kuin me oltiin saatu kapulanan solmut auki, lahtemaan kilpailijamme vaalitilaisuuteen, mukaansa han otti tuoreen majan tuoreen vaimon ja hyvin tuoreen vauvan.

Viime viikolla amerikkalaisen saation vieraiden kunniaksi jarjestetyssa  iltatilaisuudessa jutustelin enemman tasta moniavioisuuskulttuurista eli polygamiasta eraan mosambikilaisen miehen kanssa, joka kehveli sutkautti mielestani pikantin selityksen asialle. 'Afrikkalainen mies on niin taynna rakkautta, etta sita riittaa useammallekin vaimolle.' Onnekseen totesi siina yhteydessa myos, etta koska naisilla on todella niin paljon toita kodin ja lasten ja viljelysten ja kaiken hoidossa, aloite tulee yleensa sielta vaimon suusta, etta voisitko kultaseni hankkia minulle tanne 'siskon' auttamaan naissa hommissa. Taman tyovoimanakokulman voi vaivatta allekirjoittaa, silla tyota heilla totisesti riittaa, koska mistaan ei ole vaivatonta ja nopeaa suoriutua. Olen heita mielessani elaman sankareiksi kutsunut ja hattu on koholla kaiken aikaa.

                                                                        Naisen arki.
                           Tama kuva vaatii paasya mukaan, vaikka aihe on jo kertaalleen kasitelty.


Sain tavata monta siskoa ja monesta siskosta sain hienoja kuvia, joita en ikina ehtinyt siirtaa kamerasta parempaan talteen, huoh! Laitan siis tilalle tyomaakuvan.

Viela yksi pikku korjaus. Sen sylettavan hedelman nimi on masala ,mutta oli se kylla madurakin, koska sana tarkoittaa kypsaa.

Viela yksi pikku uutinen. Gekkoperhe huoneessani on lisaantynyt. Kulmissa vilistaa niin pikkuista vakea ja vaikuttaa silta, etta mamma on kompelotilassa taas. Seuraan tilannetta!

Iloisiin uusiin uutisiin!
Elina