Mosambikilainen vauva ei paljoa ehdi kehdossa kelliskella. Mama kiepauttaa tulokkaan nyyttiin ja nyytin selkaansa pikkuisen ollessa hadin tuskin muutaman viikon ikainen. Siita hetkesta alkavat vauvan jatkuvat ilmaveivit. Selkapuoli voi tarjota tunnetta laheisyydesta, mutta niska ei hymyile tai lepertele, se on ilmehtimiskyvyltaan vajakki. Siella bebe kuitenkin viettaa pitkan ajan paivasta, viikosta, kuukaudesta missa milloinkin asennossa. Maman kumarrellessa nyytti on luiskahtamaisillaan paa edella ulos ja alas, lytistynytta asentoa ei mama pysty korjaamaan tilanteessa, missa hanen paalaellaan keikkuu tulipunainen juomapullokori ja molemmissa handuissa roikkuu valtava kassi, katukin viela ylitettava autojen seassa puikkelehtien. Tuolla menevat. Kori nayttaa pysyvan ylhaalla ainakin niin kauan, kuin sita pystyy seuraamaan. Pys, kori, pysy! Ole ainakin tyhja! Jos putoat, ei sitten selkapuolelle! -Katsojaa huimaa.
Kun mosambicano oli vauva kolmisenkymmenta vuotta sitten, hanen nimensa etsittiin raamatusta tai taistelusanastosta maassa meneillaan olleen sisallissodan oheistuotteena. Saanko siis esitella tyotiimini jasenten nimet suomennettuina: Jeremias, Malakias, Viattomuus, Armo, Voitto, Taisto. Ulkopuolelle jaavat Otilia ja Delfino, joita ei kay listaaminen edellisiin. Viattomuus on tosin sukunimi, mutta keploteltu tahan, koska se loysasti tayttaa kriteerin. Kyseista henkiloa nimittain puhutellaan aina sukunimella, kuten pomoja yleensakin.
Mosambicano tervehtii paljon, lampimasti ja perusteellisesti. Joka aamuiset hyvat huomenet menevat pitkan kaavan mukaan jokseenkin seuraavasti.
-Hyvaa huomenta! Kuinka voitte?
-Hyvaa huomenta! Kiitos, oikein hyvin. Enta itse?
-Kiitos, hyvin minakin.
-Sehan hyva. Nahdaan pian, heippa!
-Nahdaan iltapaivalla/huomiseen/nakemiin...
Kun on yhden kanssa saanut repliikit loppuun, ne aloitetaan seuraavan kanssa uudestaan ainakin tuohon puoleen valiin, mika on kohteliaisuuden minimi. Katsekontaksti lahes missa tahansa laukaisee sanallisen tervehtimisrefleksin, hyvat paivat ja voinnit. On tarkeaa vastata tiedusteluun. Kattelya kaytetaan paljon, aamuisin toihin tullessakin usein, lisaksi ylavitosia laiskitaan muuten vain olemisen ilosta tai mojovan sutkauksen jalkeen.
Keskiverto mosambicano on hankkinut kannykan muutamia vuosia sitten. Kun se pirahtaa, siihen on ehdottomasti vastattava heti. Sen on kaiken aikaa oltava nakyvilla, mieluummin valmiina kadessa ja siihen on ehdottomasti vastattava heti. Soittoja tulee tiuhaan, koska mosambicanot tykkaavat kilautella mieleenjuohtumansa kaverille heti tietaen, etta kaverin sisainen koodisto vaatii hanta vastaamaan heti. Ilmassa leijuu ikuisesti kesken jaaneita lauseenpuolikkaita, koska niita ei...Ring Ring!
Pankkiautomaatit eivat kovin kauaa ole olleet mosambicanon arkea. Jonojen tapaiset muodostelmat automaattien edessa ovat varsinkin lauantaiaamuisin mittavat, mutta uusin tulija loytaa rykelmasta vaivattomasti paikkansa kysymalla a ultima pessoa? Silla lailla selviaa, kuka on jonon viimeinen. Tulokas asettuu taman selan taakse tai valittomaan laheisyyteen olemaan vuorostaan a ultima pessoa. Jonottelu on leppoisan oloista ajankulua ja ultimat pessoat vaihtuvat tiuhaan. Monet automaateista ovat pankkien eteistiloissa, sisavuoroja jakelee vartija, jonka auktoriteettia turvaa olalla roikkuva pyssy. Automaatit toimivat ihan riuskasti ja kuittia heittaessa paastavat niin mahtavan sarjatulirykaisyn, etta kaikki varmasti tajuavat kyseisen pessoan pyytaneen myos tositteen.
Mosambicanon mielesta kalan silmat ovat suurta herkkua. Kanat ja kalat imeskellaan tarkoin luita ja ruotoja myoten, mika on luonnollisesti viisasta syomista, mutta parasta ovat silmat. Allekirjoittanut on paria silmaa suussaan pyorittanyt mutta paatynyt elinten luovuttajaksi siirtamalla ne seuraavilla kerroilla suoraan naapurin lautaselle, missa niitten aarvo nousee oitis. Vaikkei itse tykkaa, kylla niita silti voi suositella muille, eli syokaa ihmiset silmia! Torayttikohan joku poliitikko aikanaan vastaavaa silakoista?
Viidakkoveitsi on mosambicanon ehdoton tyokalu vahan joka lahtoon. Ei silla voita leivalle levitella, mutta kookospahkinat taraytetaan rikki, paksut oksat ja laihat kanankaulat poikki ja nayttaa se heilahtavan milloin missakin rauhanomaisessa tehtavassa. Niita nakee pienten paimenpoikain kasissa heidan juostessa harvassa heinikossa. Ainakin toistaiseksi pojat ovat olleet veista pitempia. On se jarean tuntuinen kapistus, totesin kerran, kun nostin ylos palmun alta.
Naimisiin mosambicano menee lauantaina tai sunnuntaina. Katuja kiertaa pienia kuormureita, joiden lavoilta raikaa energista laulua. Morsiusparin ystavat laulavat onnittelujansa ennen seremoniaa ja sen jalkeen lavalla voi menna itse parikin huntu tuulessa liepsuttaen. Juhlavaki on tallaytynyt pieninta yksityiskohtaa ja pieninta juhlijaa myoten tosi nayttavasti, kimalteisiin ja valkkeisiin. Nakyvilla on kaikki suuren juhlan tunnusmerkit. Nyt ei tingita, kituviikot alkakoot vasta myohemmin taas.
Maalla asuva mosambicano saa kuoltuaan viimeisen lepopaikan kotinsa pihapiirista tai siita lahelta. Hautapaikkaan laitetaan perinteiset tunnusmerkit, risti tai muuta rakennelmaa sen mukaan, miten halutaan, Siella edesmennyt jatkaa hiljaista mutta keskeista lasnaoloaan perheen elamassa. Alku ja loppu, kaksi merkittavinta elinkaaren ajankohtaa hoituvat maaseudulla ilman tehokoneiston valiintuloa. Onko se hyva vai huono juttu, toinen hyva, toinen huono ja kummin pain?
Voikaa hyvin, tavataan taas!
Elina
PS. Gekkoja onkin kampassani kaksi. Ikina en onnistu saamaan niita yhta aikaa kuvaan, hyva kun yhdenkaan, mutta tieto on silti fakta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti