sunnuntai 17. elokuuta 2014

Mielen pyykkipaiva

Mosambikissa liputetaan joka arkipaiva, sunnuntait voivat olla liputusvapaita. Pesukonemarkkinoiden hiljaisin malli on taalla. Kurkkaat melkein mihin tahansa kotipihaan, naet, etta siella han on taas kaynnistanyt itse itsensa paivan satsia varten. Maassa on pesusoikkojen ja isojen vatien piiri ja keskella pyllottaa capulanan verhoama takamus kohti taivasta. Kylma vesi on aina niin paljon valmiiksi haaleaa, ettei sita tarvitsee enempaa lammittaa, ei muuta kuin nyrkit valmiina, veden lorahdus ja paidat, mekot naruille.
Hiekkapihat ja pientareet, mitka ovat samalla lasten leikkipaikkoja, kaduilla ja ilmassa kieppuva tomu ja poly, jota tulee alati meneillaan olevista purku- ja rakennustoista, kaikenlaisten tyrisevien kulkuneuvojen pakokaasut ja ihan tavallinen erikseen nimeamaton lika, siinapa syita kaynnistaa toistuvat pesurumbat.
Kuluneella viikolla oman kotikadun kulmauksessa oli eraana aamuna kuuden naisen katuharjapartio, joka isoilla harjoillaan puski kadulle kertynytta hiekkaa urheasti vahvaan vastatuuleen. Sen pilven lapi kulki viela kakistelematta, mutta hetken kuluttua vastassa oleva savupilvi, joka oli peraisin kadun reunaa rumistaneen ja haisseen roinakasan tuhoamisesta ja jota ei voinut millaan kiertaa, pussautti sellaisen kokovartalosavustuksen, etta loyhyi paivan toimistollakin.Illalla oli pestava koko setti, eli lotraamista riittaa itsekullekin.
Maaseudulla koko elama on kuin suurella hiekkalaatikolla vehtaamista, hienoa hiekkaa tai hiesua niin polut kuin pihatkin ja muut paikat multaa. Pesemista riittaa. Nainen on perheen takuuvarma ruusenleevi, mita aarretta hanen miehensa ei tarpeeksi ymmarra arvostaa. Tallaisen onnettoman vertauskuvan keksittyani voinkin siirtya varsinaiseen aiheeseen, mika likavaatteen tavoin mieltani askarruttaa. Kirjoitus ei ole kumpaakaan sukupuolta vastaan, vaikka onkin vahan enemman toisen puolesta.
Mosambikissa on moniin muihin afrikkalaisiin maihin verrattuna suhteellisen paljon korkeissakin viroissa olevia naisia alueellisen ja valtakunnallisen hallinnon tasolla. Kiitos kuulunee edesmenneelle, naisten oikeuksia esiin nostaneelle presidentti Machelille, jonka leski on nykyisin paremmin tunnettu naapurimaan edesmenneen presidentti N.Mandelan leskena. (Tulipas arvovaltaa pyykkiblogiin.) Siitakin huolimatta pitkien pyykkinarujen paikoissa naisten ja miesten valiseen todelliseen tasa-arvoon on viela matkaa. Valaisen teille nakemysta niilla tiedoilla,mita olen saanut ongituksi Viattomuudelta ja varsinkin vanhempain ryhmiin erikoistuneelta vetajalta, Jeremiaalta.
Planin hankealueen vanhemmille tarjotaan osana ECCD-pakettia  huolellisesti valmistettu 12-osainen kokonaisuus, missa jaetaan tietoa mm.hygieniasta, ravinnosta, terveydesta, kasvatuksesta, parisuhteesta ja perheen sisaisesta dynamiikasta. Pikkuisen nielaisin GULP! tyhjaa, kun kuulin, etta naisen on saatava mieheltaan lupa, jos haluaa osallistua tarjotulle kurssille. Siis lupa kurssille, joka kokoontuu puolentoista tunnin ajan joka toinen viikko jonkin ison puun alla tai pikkulasten koulussa. Siis kurssille, jonka tarjoamasta tiedosta hyotyy koko perhe, sukulaiset ja valillisesti koko yhteiso. Siis kurssille, jonka sisalto on rakennettu niin, etta jaetun tiedon kayttoonotto omissa kotioloissa ei aiheuta saippuapalan hintaa suurempaa lovea kukkaroon, asennemaailmaa kaivellaan enemmankin. Sylilapsensa nainen ottaa ilman muuta mukaan kurssille mennessaan eli ei aiheuta edes babysitter-pulmia. Pahoittelen hieman  Siis kurssille -alukkeiden tulvaa ja toiston maaraa, mutta oma sisainen pakko taivastella jotenkin vaati ulostuloa. Vapaaehtoisen rooliin ei kuulu olevien olojen ja tapojen arvosteleminen. Arvioiminen ja muutoksen tukeminen ovat eri asioita. Varmaan sen silti naamasta lukee, mita suusta ei kuulu, luulen. Vanhakantaiset roolirakenteet eivat toki saa kannatusta planilaisiltakaan, painvastoin, ne ennemminkin hankaloittavat heidan tyotaan. Vanhempain ryhmiin on jonkin verran tullut mukaan miehia, mutta sita ei tiedeta, kuinka monen naisen paasy on estynyt kulkusillaan ajattelevan miehen takia.
Kaikissa kokoontumisissa ja koulutuksissa naiset yleensa istuvat maahan levitetyilla kaislamatoilla, miehet ja arvovieraat tuoleilla. Tassa kohtaa kayn sisaista neuvonpitoa itseni kanssa, milloin olisi otollisin hetki ehdottaa uutta kaytantoa, jossa kaikki joko istuisivat kaislamatoilla tai vastaavasti tuoleilla, koska nykyasetelmaan liittyy vahva viesti ja vanha arvolataus. Ulkopuolisen silmiin se ainakin nayttaytyy niin ja sita paitsi olen omasta halustani kokeillut molempia ja osin tuntenutkin myos niin. Miehet maahan, naiset tuoleille -vaihtoehtoko?  Unelmoikaa rauhassa!

Samoista tietolahteista opin myos, etta kotona nainen tekee ihan kaiken tarkoittaen myos ruoan tarjoilemista miehelle valmiiksi lautasella nenan alle. Se on naiselle kuuluva tinki, ei mikaan hellyttely tai huomionosoitusrituaali. Maassa on paljon perheita, joista mies on lahtenyt ansion perassa naapurimaahan, useimmiten Etela-Afrikkaan, ja kay tosi harvoin kotona, pisimmillaan voi kulua jopa kolme vuotta. Mika rooli hanelle jaa lastensa elamassa? Kurinpito! Lapset voivat hieman pelatenkin odottaa hanen saapumistaan, koska ovat usein kuulleet aidin hankalissa tilanteissa lipsauttavan muuallakin tutun: Odottakaahan, kun isa tulee kotiin! Jeremias on useaan otteeseen maininnut, kuinka miehen, maaseudun miehen etenkin, on tyolasta tuottaa kasvatuksellista puhetta, nyrkki on perinteisesti nopeampi oikotie. Hyvin tavallista on myos, etta kauan poissa ollessaan isa on ehtinyt perustaa jo toisen perheen sinne toiseen maahan, eikahan moniavioisuus viela ole taaltakaan havinnyt.
Naisten toimeliaisuutta ja ainakin fyysista vahvuutta seuratessa on jotenkin vaikea uskoa, etta naitten samojen naisten osaan kuuluu kohtuuton kotikuuliaisuus. Ei tietenkaan kaikkien, haluan uskoa. Se panee kuitenkin pohtimaan, kuinka pitkaan perinteille annetaan aina vain tilaa kurtistaa toista sukupuolta. Kurtistaa on kuvaavampi kuin kuristaa, koska mielestani kurtistaminen kitistaa hengen muttei tapa, mita taas kuristaa varmemmin tekee. Kotikutoista knoppologiaa, hah!
Kirjoitan tasta aiheesta nyt syysta, etta olen laatinut Vanhempain ryhmien tulevaisuutta varten lahtotasomittariston, jolla mitataan tietamysta ja asenteita niilla aihealueilla, jotka liittyvat kurssipakettiin. Sellaista mittausta ei ole koskaan viela tehty mittariston puuttuessa.Kysely tehdaan henkilokohtaisin haastatteluin ja otantaan tulee kolme eri porukkaa, kursseille osallistumattomat, kurssin puolivaliin edenneet ja sen jo lahes loppuun suorittaneet. Tarkoitus on selvittaa asenteellisuutta, milla alueilla tietoa eniten tarvitaan, miten jo osin saatu tieto on alkanut vaikuttaa kotiarjessa ja onko silla ollut pitkaaikaisvaikutusta vai joko osin unohdettu. Apuna kaytin Ugandassa tehtya pohjaa, mita suomalaisittain suolasin ja muuten vain muokkasin. Tama tullaan kaytannossa toteuttamaan seuraavien viikkojen aikana ja nyt olisi  mukava osata bitongaa. Olisi kiinnostavaa haastella niin alkuperaisen ihmisen kanssa, ettei edes portugalin kieli ole haneen tarttunut. Toisaalta, vastassa voi silloin olla joku luku-ja kirjoitustaidoton, jolle ei ole koskaan suotu mahdollisuutta hankkia sita taitoa ja se on aina ainoastaan murheellista se.

Pitkiksi ja seikkaperaisiksi tuppaavat jorinani tulemaan. Ensi kerralla taidankin kirjoittaa Maxixen tarjoamasta viihteesta ja kulttuurista, siina ei sahkokyna kauaa suihki.

Iloa elokuuhun kaikille!

 -Elina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti