Viisumivirsi ja riisitanssi

Muutama hapan sananen viisumiin liittyvasta viranomaistoiminnasta. Saattaa nimittain olla, etta tasta tulee viimeinen blogini vapaaehtoisena Mosambikissa.
Kohta tanne tultuani maassa kiristettiin viisumisaadoksia ja vapaaehtoisten etuuksia, kuten viime kerralla vahan vihjailin. Jatkoajan hankkiminen viisumille, mika oli alkuperaisessa suunnitelmassa, ei niin vain enaa onnistu, jos nyt oikeasti koskaan on yksinkertaista ollutkaan. Yksi totuus kertoo, etta varsinaisesti mitaan uutta saadosta ei luotu, vaan jo kymmenen vuotta voimassa, mutta uinumassa ollut heratettiin nyt kesan alussa virkeana astumaan voimaan. Vahankos kauan sita muhitettiin ja miksi vasta nyt silla alettiin pelailla? Yksi versio kertoo, etta ehkapa halutaan maksaa potut pottuina jenkeille, jotka ovat nihkeasti paastaneet mosambikilaisia maahansa, mutta jotka nykyaan itse turistiparvina kolkuttelevat mosambikilaisia rajoja. Saman version mukaan muitakin maahantulijoita norkoilee sisaanpaasyn ja tyon toivossa niin runsaasti, etta se alkaa olla suorastaan kestamatonta. Muutama arvelu liittyy maan politiikkaan ja lahestyviin vaaleihin. Kyse on ainakin mielivaltaisuudesta, missa kukin asiaan jotenkin liittyva taho laukoo suvereenisti oman mielipiteensa, mika aina poikkeaa jonkun toisen laukomasta ja siita kolmannesta en enaa sanokaan mitaan. Tahot edustavat kuitenkin esim. omassa viisumiasiassani hierarkian ylempaa tasoa, kuten tyoministeriota, suurlahetystoa, maahanmuuttovirastoa, joilta nyt odottaisi jotain yhtenaista nakemysta. Jossakin piileksii varmaan nakymaton Mr.Vii Sumi Kiho, joka kai paattaa ja niittaa lopullisesti, koska muut eivat selvasti siihen ole halukkaita tai tehtavansa tasalla. Asiointia vaikeutettaessa saadaan luoduksi pelivaraa myos valistavetajille, mika on yhta paikkansa pitava arvelu siina missa nuo muutkin.

Viisumini viimeinen voimassaolopaiva on 9.9. ellei sille ihan lahipaivina saa keplotelluksi lisaa aikaa laillisin ratkaisuin. Vapaaehtoisilta vaaditaan nyt myos tyolupa. Omani on ollut prosessissa kohta alusta alkaen, mutta nyt, kun se muutoksen myota seilaa  kaikkien muitten ansiotyohon tyolupaa hakevien seassa, niin jokohan joulupukin konttiin ennattaisi?
Vaihtoehtoni ovat aika vahissa. Yksi mahdollisuus on matkustaa Swazimaahan, minne viisumia ei tarvitse ja pari tuntia siella oltuani sitten vain muina naisina anomaan uutta lupalappua tanne. Saattaisipa mennakin, jos saa takuun, etta viela takaisin paasee, mutta kuka laukoja sen takuun antaa, niin ettei toinen sita kumoa? Ettei  piipahduksesta tulekin viikkojen vierailu jotakuinkin Koillismaan kokoiseen kuningaskuntaan. Viisumini ei ole lajia 'multiple entry' vaan ihan 'single' niin kuin olen itsekin. Ei siis menna ja tulla kuin muuttolinnut.
Mika se jaljella oleva keplottelu on? Viela tulevan viikon alussa takalaisen Planin asianosaiset pyrkivat pehmittamaan maahanmuuttoviraston johtajaa  tai  yrittavat jotain muuta konstia, mista itse en ole selvilla. Kaikki polut on aika tarkoin jo kartoitettu,  umpikuja sielta on aina lopulta loytynyt. Usko alkaa loppua.
 - Ai niin, muistaako joku viela matkakaverini, meksikolaisen pikku nunnan, joka naksautteli kuvia koneen ikkunasta? Mehan vaihdoimme s-postiosoitteet ja olemme lahettaneet jokusen viestin. Kerrottuani lyhyesti tilanteestani han siella kaukana Mexikossa aikoi omalla tavallaan  pyrkia asiaan vaikuttamaan. Herttainen kuukuiskaaja! Supersuuret kiitokset viela kahdelle Kepan avuliaalle sisupussille, Annille ja Minnalle!

Nyt laitetaan uusi moodi paalle ja siirrytaan kevyempaan konhotukseen.

Perjantaisin tyopaiva paattyy pari tuntia aiemmin kuin muut paivat. Lahdin nyt perjantaina  viela valoisan aikaan liikkeelle tuonne ydinkeskustaa kohden. Keskuspuiston takaosassa oli paljon porukkaa ja joku mies estradilla eli kuormurin lavalla posotti juttuja mikkiin, valilla polkaistiin musat ilmoille. Sinnepa siis minakin uteliaana ohjauduin.
Siella oli riisikampanja menossa, joku maputolainen promoaja. Seisahduin yhden sukkakauppiaan viereen, jolta kysyin tapahtumasta, koska puheet olivat jotain etnista kielta, ajoittain oli myos portugalia seassa. Oli haastattelua ja musiikin pamahtaessa soimaan lavalla olevat naiset alkoivat tanssia, oli aanestysta jostain palkinnoista, sellaista markkinameininkia.
Sitten kohta kavi se, mika ehka olisi pitanyt arvata, vaan kun en. Mikkimies huusi etvolaista estradille ja sen sata silmaparia kaantyi. Totuuden hetki, joko menet ja hapaiset itsesi tai et mene ja varmasti hapaiset itsesi! Puskin siita porukan lapi ja minut vetaistiin ylos lavalle. Oh-hoh, olipa vakea mustanaan joka puolella!  Pienet esittelyt ja sanailut ensin, minka jalkeen musa kayntiin ja ei kun tanssaamaan niitten naisten kanssa kaskettiin. Se oli kylla yllari. No, vanha diskosisko taisi herata, eihan tuo kehon vetkutus niin vierasta ole, joten annoin menna, vahan eri tyylilla tosin kuin ne muut. Oli elamani suurin ja hilpein yleiso. Viela hauskempaa taisi olla seuraavaksi, kun mikkimies pyysi toistamaan perassa muutaman sanan lauseita hanen omalla kielellaan, mitahan bulungaa lie ollut. Arvelin, etteivat ne ihan alatyylin potaskaa voi olla, olihan siella paljon keskenkasvuisiakin katsojia. Yritin toistaa kaiken yhta  pontevasti kuin han, naurusta paatellen se oli tosi viihteellista. Ilmeisesti vaadin pusunkin poskelle, silla viimeisen fraasin jalkeen se sinne mojahti. Oli se minustakin hauskaa, kun muilla oli hauskaa mun kustannuksellani. Vaan kuinka sitten kavi? Kansan aanestyksella hoopoilut palkittiin suurimmalla mahdollisella eli kymmenen kilon riisisakilla, joka jysaytettiin siihen eteen. Onneksi osaan jo kohtuullisen sujuvasti sanoa "Hyvin paljon kiitoksia, mutta kun ei minulla ole keittiota, niin haluaisin lahjoittaa taman..." Tassa vaiheessa yleison joukosta ponnahti esiin ensimmainen kasi...."tuolle pojalle, joka ensimmaisena nosti katensa ylos." Sielta tuli  onnellisen oloinen nuori poika noutamaan riisinsa ja miten kauniisti katsoi kiittaessaan. Toivottavasti jaksoi kantaa sen kotiin asti ja kotona uskoivat hanen selityksensa.

Oma katu-uskottavuushan loppui sinne kuormurin lavalle. Sittemmin on muutamat ylavitoset saanut lasayttaa tuolla kulkiessaan, kun alkavat keikuttaa uumaansa ja nauraa hersyvasti tavatessamme, madam kun tanssi kuulemma hyvin.
Tahan on hyva lopettaa, hihihi...

Kaikkea hyvaa kaikille!

t. Elina

Ahneuden arkkitehtuuri

Jostakin on tarttunut mieleeni, etta jos suhtautuu tunteella kirjoittamaansa asiaan, lukija arvioi muutakin kuin pelkkaa tekstia. Niin se voi olla, mutta sanon silti, etta haluaisin jonkun taluttavan maailmanmarkkinoiden suurfirman Nestlen herra NokkaPomon sinne kuuluisan saunan taakse viela kerran miettimaan kannanottoaan 'Water isn't a human right, should be privatized." Suosittelen hanelle kuitenkin ensin mielipiteen kestavyyden testaamista ihmiskokeella, testihenkilona ehdottomasti han itse.

Tervetuloa vaikkapa mosambikilaiseksi maniokan kasvattajaksi tuonne Jangamon perukoille. Itse manioka, myos cassavana tunnettu maan peruselintarvikkeisiin kuuluva juurikas, on hyvin kuivuutta kestava laji, siksi valitsenkin sinulle sen viljelemisen, ettei urakka kay loysaleukaiselle ylivoimaiseksi. Tule vuodeksi, kavele jo tullessasi ainakin osan matkaa, se kasvattaa janoa. Ota ainoastaan killinkeja taskun pohjalle, enempaa  ei ole muillakaan silla seudulla ja ostele niilla sitten tarpeeseesi vetta koko vuoden, jos roposet riittavat ja jos sita vetta jostain loytyy. Turvallista juomavetta on saatavilla noin 29%:lla koko taman maan kotitalouksista, mutta maniokan kasvattajana et todennakoisesti kuuluisi tuohon porukkaan. Ai, mutta sinullahan kavikin huomaamattani tuuri. Jangamo on nimittain Planin toiminta-aluetta ja siella vesitilannetta on pystytty jonkin verran parantamaan maan keskiarvoon nahden, turvallisen juomaveden saatavuus siella on 33% talouksista. Paljonko helpottanee sinua tuo tieto neljan prosentin lisayksesta, todennakoisyys paikastasi enemmiston sakissa on silti yha 67%.

Tervetuloa siis reaalimaailman vesipaikoille, jotka ovat elaman jatkumisen elinehto ja taalla Afrikassa enimmakseen kuivuneet toisin kuin jossain muualla ne vesilahteet, joita mielivaltaisesti tulolahteiksesi omit.

Mikali vuoden kuiva kokemus ei tuo valoa pimeyteesi, pyyda jotakuta kertomaan, mita inhimillisyys  ja ihmisoikeudet tarkoittavat. Jospa pohjimmiltaan kyse onkin siita, etta kielen merkitysoppi on vain hatarasti hallussasi, Huonoksi huumoriksikin heittosi on ihan limbo. Satutko muuten tietamaan, etta jossain pain maailmaa kansalaisilla on jopa Jokamiehen oikeus eli Everyman's Right, mika mahdollistaa... ei, antaa olla, privatisoisit varmaan!

-Nyt taytyy kylla onnitella itseaan, etta pystyi nain korrektiin pikku puhutteluun, vaikka vahan on  siina siivilalla, tihkuuko tunne lapi. Arvioitavaksi joutuikin siis pelkka ahneus.

Maxixessa massimiesten talot ja muu omaisuuskertyma erottuu  muusta maisemasta kuin leipureiden muhkeat kermakakut pierupullista. Virallisesti p-pullat ovat  nimeltaan Hanna-tadin kakkuja, mutta koska ne aiheuttavat tietynlaista ulostuloa syojassa, ne kulkevat suvussani pp-nimella. Terveiset siskolle!

 Rakennukset ovat taalla matalia, yksi- tai kaksikerroksisia aina vaatimattomista lehvamajoista tavallisiin kivitaloihin ja lisaksi kaikkea viritysta silta valilta. Puolen kilometrin tyomatkalla naen vastakohtaisuuksia vieretysten. Eraan korttelin kulmaus kuuluu kokonaan jollekin, joka halunnee omaisuutensa nakya. Privatisoidun kadun patkalla seisoo kokoelma  autoja avomalleista jykeviin maastureihin, ison venekatoksen variaatiot ovat samanmoiset. Jo ennestaan kiiltavia autoja puunaa huoltokaksikko joka aamu. Katuosuudelle on aidattu kolmelle rotukoiralle tilaa, pikku kennel, jota vahtii hieman haluttoman oloinen nuorehko mies. Han siirtelee seinaman pahvisuojuksia auringon mukaan, ettei koiria kuumottaisi. Niita kylla ajoittain nayttaa kuumottavan se, kun lahettyvilla roikkuu joku vapaa lajikumppanikulkuri. Olen tuumaillut, ettei koiran narun jatkeena oleminen ole nuoren miehen uran huippu sellaisessa kulttuuriymparistossa, missa koirilla on perinteisesti ollut ja yha on ns. koiran paikka ja niita on - ei niin kauaakaan sitten - ihan luvalla saanut possauttaa  paivilta, kun aiheuttivat paljon hairioita raksytyksellaan etenkin oiseen aikaan. Iltaisin kuulee tosin yha ulvontasessioita ysin ja kympin valilla.

Varakkaat suojaavat omaisuuttaan miehenkorkuisilla  rauta- tai kiviaidoilla, joiden paalla on sementtiin valettuina  lasinsirpaleita, minka  lisaksi on useimmiten vedetty viela sahkolankaa ja varoitusmerkki sen vaarallisuudesta: salamavirta iskee, pysy poissa! Portilla seisoskelee vartija, jota ei paha kylla pimeassa erota ennenkuin jostain kuuluu hyvan illan toivotus. Alkuun hieman sapsahteli.

Keita naissa linnakkeissa asuu, kun ei niita koskaan nae? Intialaisia, arabeja, mosambikilaisia paluumuuttajia, jotka ovat kayneet muissa maissa rikastumassa ja palanneet takaisin. Isompaa liike-elamaa pyorittavat monet Aasian maista tulleet, katutason myyntia paikalliset. Ulkomaiset tulevat vielakin ja ns. putsaavat poydan,  koska rakenteet mahdollistavat sen. En malta olla lainaamatta Suomessakin tuttua nimea, Desmond Tutua, joka aikanaan on sanonut eraasta toisesta asiasta. - 'When the missionaries came to Africa they had the Bible  and we had the land. They said,"Let us pray." We closed our eyes. When we opened them we had the Bible and they had the land.'  / Kun lahetyssaarnaajat tulivat Afrikkaan, heilla oli Raamattu, meilla oli maa. Meille sanottiin: Rukoilkaamme. Suljimme silmamme ja kun avasimme ne, meilla oli Raamattu ja heilla oli maa.  -Jotain tasta vaihtokaupan hengesta on edelleen jaljella.

Puhuin kerran eraan takalaisen kanssa naitten hienoustalojen sijoittumisesta vahan kuin sattumanvaraisesti sinne tanne mutta usein kuitenkin vahempiosaisten vaatimattomien tonojen keskelle. Han sanoikin toivovansa, etta varakkaat muodostaisivat jonnekin oman alueensa, missa voisivat keskenaan kilpailla nayttavyydessa. Nykykaytannolla varattomat joutuvat ahtaalle tai siirtymaan alueilta muualle, kun isoja tontteja myydaan alta pois. Asemakaavalle olisi luultavasti kayttoa, koska maahan virtaa juuri noita paluumuuttajiakin niin paljon, etta maan viisumikaytantoja on pitanyt tiukentaa. Siihen virtaan on joutunut myos varaton vapaaehtoinen, mutta mita se taas tahan kuuluu? Ei se oikeastaan kuulukaan, teen siita selkoa tuonnempana.

Juokaa paljon vetta ja voikaa hyvin, te kaikki!

T Elina

Mielen pyykkipaiva

Mosambikissa liputetaan joka arkipaiva, sunnuntait voivat olla liputusvapaita. Pesukonemarkkinoiden hiljaisin malli on taalla. Kurkkaat melkein mihin tahansa kotipihaan, naet, etta siella han on taas kaynnistanyt itse itsensa paivan satsia varten. Maassa on pesusoikkojen ja isojen vatien piiri ja keskella pyllottaa capulanan verhoama takamus kohti taivasta. Kylma vesi on aina niin paljon valmiiksi haaleaa, ettei sita tarvitsee enempaa lammittaa, ei muuta kuin nyrkit valmiina, veden lorahdus ja paidat, mekot naruille.
Hiekkapihat ja pientareet, mitka ovat samalla lasten leikkipaikkoja, kaduilla ja ilmassa kieppuva tomu ja poly, jota tulee alati meneillaan olevista purku- ja rakennustoista, kaikenlaisten tyrisevien kulkuneuvojen pakokaasut ja ihan tavallinen erikseen nimeamaton lika, siinapa syita kaynnistaa toistuvat pesurumbat.
Kuluneella viikolla oman kotikadun kulmauksessa oli eraana aamuna kuuden naisen katuharjapartio, joka isoilla harjoillaan puski kadulle kertynytta hiekkaa urheasti vahvaan vastatuuleen. Sen pilven lapi kulki viela kakistelematta, mutta hetken kuluttua vastassa oleva savupilvi, joka oli peraisin kadun reunaa rumistaneen ja haisseen roinakasan tuhoamisesta ja jota ei voinut millaan kiertaa, pussautti sellaisen kokovartalosavustuksen, etta loyhyi paivan toimistollakin.Illalla oli pestava koko setti, eli lotraamista riittaa itsekullekin.
Maaseudulla koko elama on kuin suurella hiekkalaatikolla vehtaamista, hienoa hiekkaa tai hiesua niin polut kuin pihatkin ja muut paikat multaa. Pesemista riittaa. Nainen on perheen takuuvarma ruusenleevi, mita aarretta hanen miehensa ei tarpeeksi ymmarra arvostaa. Tallaisen onnettoman vertauskuvan keksittyani voinkin siirtya varsinaiseen aiheeseen, mika likavaatteen tavoin mieltani askarruttaa. Kirjoitus ei ole kumpaakaan sukupuolta vastaan, vaikka onkin vahan enemman toisen puolesta.
Mosambikissa on moniin muihin afrikkalaisiin maihin verrattuna suhteellisen paljon korkeissakin viroissa olevia naisia alueellisen ja valtakunnallisen hallinnon tasolla. Kiitos kuulunee edesmenneelle, naisten oikeuksia esiin nostaneelle presidentti Machelille, jonka leski on nykyisin paremmin tunnettu naapurimaan edesmenneen presidentti N.Mandelan leskena. (Tulipas arvovaltaa pyykkiblogiin.) Siitakin huolimatta pitkien pyykkinarujen paikoissa naisten ja miesten valiseen todelliseen tasa-arvoon on viela matkaa. Valaisen teille nakemysta niilla tiedoilla,mita olen saanut ongituksi Viattomuudelta ja varsinkin vanhempain ryhmiin erikoistuneelta vetajalta, Jeremiaalta.
Planin hankealueen vanhemmille tarjotaan osana ECCD-pakettia  huolellisesti valmistettu 12-osainen kokonaisuus, missa jaetaan tietoa mm.hygieniasta, ravinnosta, terveydesta, kasvatuksesta, parisuhteesta ja perheen sisaisesta dynamiikasta. Pikkuisen nielaisin GULP! tyhjaa, kun kuulin, etta naisen on saatava mieheltaan lupa, jos haluaa osallistua tarjotulle kurssille. Siis lupa kurssille, joka kokoontuu puolentoista tunnin ajan joka toinen viikko jonkin ison puun alla tai pikkulasten koulussa. Siis kurssille, jonka tarjoamasta tiedosta hyotyy koko perhe, sukulaiset ja valillisesti koko yhteiso. Siis kurssille, jonka sisalto on rakennettu niin, etta jaetun tiedon kayttoonotto omissa kotioloissa ei aiheuta saippuapalan hintaa suurempaa lovea kukkaroon, asennemaailmaa kaivellaan enemmankin. Sylilapsensa nainen ottaa ilman muuta mukaan kurssille mennessaan eli ei aiheuta edes babysitter-pulmia. Pahoittelen hieman  Siis kurssille -alukkeiden tulvaa ja toiston maaraa, mutta oma sisainen pakko taivastella jotenkin vaati ulostuloa. Vapaaehtoisen rooliin ei kuulu olevien olojen ja tapojen arvosteleminen. Arvioiminen ja muutoksen tukeminen ovat eri asioita. Varmaan sen silti naamasta lukee, mita suusta ei kuulu, luulen. Vanhakantaiset roolirakenteet eivat toki saa kannatusta planilaisiltakaan, painvastoin, ne ennemminkin hankaloittavat heidan tyotaan. Vanhempain ryhmiin on jonkin verran tullut mukaan miehia, mutta sita ei tiedeta, kuinka monen naisen paasy on estynyt kulkusillaan ajattelevan miehen takia.
Kaikissa kokoontumisissa ja koulutuksissa naiset yleensa istuvat maahan levitetyilla kaislamatoilla, miehet ja arvovieraat tuoleilla. Tassa kohtaa kayn sisaista neuvonpitoa itseni kanssa, milloin olisi otollisin hetki ehdottaa uutta kaytantoa, jossa kaikki joko istuisivat kaislamatoilla tai vastaavasti tuoleilla, koska nykyasetelmaan liittyy vahva viesti ja vanha arvolataus. Ulkopuolisen silmiin se ainakin nayttaytyy niin ja sita paitsi olen omasta halustani kokeillut molempia ja osin tuntenutkin myos niin. Miehet maahan, naiset tuoleille -vaihtoehtoko?  Unelmoikaa rauhassa!

Samoista tietolahteista opin myos, etta kotona nainen tekee ihan kaiken tarkoittaen myos ruoan tarjoilemista miehelle valmiiksi lautasella nenan alle. Se on naiselle kuuluva tinki, ei mikaan hellyttely tai huomionosoitusrituaali. Maassa on paljon perheita, joista mies on lahtenyt ansion perassa naapurimaahan, useimmiten Etela-Afrikkaan, ja kay tosi harvoin kotona, pisimmillaan voi kulua jopa kolme vuotta. Mika rooli hanelle jaa lastensa elamassa? Kurinpito! Lapset voivat hieman pelatenkin odottaa hanen saapumistaan, koska ovat usein kuulleet aidin hankalissa tilanteissa lipsauttavan muuallakin tutun: Odottakaahan, kun isa tulee kotiin! Jeremias on useaan otteeseen maininnut, kuinka miehen, maaseudun miehen etenkin, on tyolasta tuottaa kasvatuksellista puhetta, nyrkki on perinteisesti nopeampi oikotie. Hyvin tavallista on myos, etta kauan poissa ollessaan isa on ehtinyt perustaa jo toisen perheen sinne toiseen maahan, eikahan moniavioisuus viela ole taaltakaan havinnyt.
Naisten toimeliaisuutta ja ainakin fyysista vahvuutta seuratessa on jotenkin vaikea uskoa, etta naitten samojen naisten osaan kuuluu kohtuuton kotikuuliaisuus. Ei tietenkaan kaikkien, haluan uskoa. Se panee kuitenkin pohtimaan, kuinka pitkaan perinteille annetaan aina vain tilaa kurtistaa toista sukupuolta. Kurtistaa on kuvaavampi kuin kuristaa, koska mielestani kurtistaminen kitistaa hengen muttei tapa, mita taas kuristaa varmemmin tekee. Kotikutoista knoppologiaa, hah!
Kirjoitan tasta aiheesta nyt syysta, etta olen laatinut Vanhempain ryhmien tulevaisuutta varten lahtotasomittariston, jolla mitataan tietamysta ja asenteita niilla aihealueilla, jotka liittyvat kurssipakettiin. Sellaista mittausta ei ole koskaan viela tehty mittariston puuttuessa.Kysely tehdaan henkilokohtaisin haastatteluin ja otantaan tulee kolme eri porukkaa, kursseille osallistumattomat, kurssin puolivaliin edenneet ja sen jo lahes loppuun suorittaneet. Tarkoitus on selvittaa asenteellisuutta, milla alueilla tietoa eniten tarvitaan, miten jo osin saatu tieto on alkanut vaikuttaa kotiarjessa ja onko silla ollut pitkaaikaisvaikutusta vai joko osin unohdettu. Apuna kaytin Ugandassa tehtya pohjaa, mita suomalaisittain suolasin ja muuten vain muokkasin. Tama tullaan kaytannossa toteuttamaan seuraavien viikkojen aikana ja nyt olisi  mukava osata bitongaa. Olisi kiinnostavaa haastella niin alkuperaisen ihmisen kanssa, ettei edes portugalin kieli ole haneen tarttunut. Toisaalta, vastassa voi silloin olla joku luku-ja kirjoitustaidoton, jolle ei ole koskaan suotu mahdollisuutta hankkia sita taitoa ja se on aina ainoastaan murheellista se.

Pitkiksi ja seikkaperaisiksi tuppaavat jorinani tulemaan. Ensi kerralla taidankin kirjoittaa Maxixen tarjoamasta viihteesta ja kulttuurista, siina ei sahkokyna kauaa suihki.

Iloa elokuuhun kaikille!

 -Elina

Faktaa vai fantasiaa?

Mosambikilainen vauva ei paljoa ehdi kehdossa kelliskella. Mama kiepauttaa tulokkaan nyyttiin ja nyytin selkaansa pikkuisen ollessa hadin tuskin muutaman viikon ikainen. Siita hetkesta alkavat vauvan jatkuvat ilmaveivit. Selkapuoli voi tarjota tunnetta laheisyydesta, mutta niska ei hymyile tai lepertele, se on ilmehtimiskyvyltaan vajakki. Siella bebe kuitenkin viettaa pitkan ajan paivasta, viikosta, kuukaudesta missa milloinkin asennossa. Maman kumarrellessa nyytti on luiskahtamaisillaan paa edella ulos ja alas, lytistynytta asentoa ei mama pysty korjaamaan tilanteessa, missa hanen paalaellaan keikkuu tulipunainen juomapullokori ja molemmissa handuissa roikkuu valtava kassi, katukin viela ylitettava autojen seassa puikkelehtien. Tuolla menevat. Kori nayttaa pysyvan ylhaalla ainakin niin kauan, kuin sita pystyy seuraamaan. Pys, kori, pysy! Ole ainakin tyhja! Jos putoat, ei sitten selkapuolelle! -Katsojaa huimaa.

Kun mosambicano oli vauva kolmisenkymmenta vuotta sitten, hanen nimensa etsittiin raamatusta tai taistelusanastosta maassa meneillaan olleen sisallissodan oheistuotteena. Saanko siis esitella tyotiimini jasenten nimet suomennettuina: Jeremias, Malakias, Viattomuus, Armo, Voitto, Taisto. Ulkopuolelle jaavat Otilia ja Delfino, joita ei kay listaaminen edellisiin. Viattomuus on tosin sukunimi, mutta keploteltu tahan, koska se loysasti tayttaa kriteerin. Kyseista henkiloa nimittain puhutellaan aina sukunimella, kuten pomoja yleensakin.

Mosambicano tervehtii paljon, lampimasti ja perusteellisesti. Joka aamuiset hyvat huomenet menevat pitkan kaavan mukaan jokseenkin seuraavasti.
-Hyvaa huomenta! Kuinka voitte?
-Hyvaa huomenta! Kiitos, oikein hyvin. Enta itse?
-Kiitos, hyvin minakin.
-Sehan hyva. Nahdaan pian, heippa!
-Nahdaan iltapaivalla/huomiseen/nakemiin...
Kun on yhden kanssa saanut repliikit loppuun, ne aloitetaan seuraavan kanssa uudestaan ainakin tuohon puoleen valiin, mika on kohteliaisuuden minimi. Katsekontaksti lahes missa tahansa laukaisee sanallisen tervehtimisrefleksin, hyvat paivat ja voinnit. On tarkeaa vastata tiedusteluun. Kattelya kaytetaan paljon, aamuisin toihin tullessakin usein, lisaksi ylavitosia laiskitaan muuten vain olemisen ilosta tai mojovan sutkauksen jalkeen.

Keskiverto mosambicano on hankkinut kannykan muutamia vuosia sitten. Kun se pirahtaa, siihen on ehdottomasti vastattava heti. Sen on kaiken aikaa oltava nakyvilla, mieluummin valmiina kadessa ja siihen on ehdottomasti vastattava heti. Soittoja tulee tiuhaan, koska mosambicanot tykkaavat kilautella mieleenjuohtumansa kaverille heti tietaen, etta kaverin sisainen koodisto vaatii hanta vastaamaan heti. Ilmassa leijuu ikuisesti kesken jaaneita lauseenpuolikkaita, koska niita ei...Ring Ring!

Pankkiautomaatit eivat kovin kauaa ole olleet mosambicanon arkea. Jonojen tapaiset muodostelmat automaattien edessa ovat varsinkin lauantaiaamuisin mittavat, mutta uusin tulija loytaa rykelmasta vaivattomasti paikkansa kysymalla a ultima pessoa? Silla lailla selviaa, kuka on jonon viimeinen. Tulokas asettuu taman selan taakse tai valittomaan laheisyyteen olemaan vuorostaan a ultima pessoa. Jonottelu on leppoisan oloista ajankulua ja ultimat pessoat vaihtuvat tiuhaan. Monet automaateista ovat pankkien eteistiloissa, sisavuoroja jakelee vartija, jonka auktoriteettia turvaa olalla roikkuva pyssy. Automaatit toimivat ihan riuskasti ja kuittia heittaessa paastavat niin mahtavan sarjatulirykaisyn, etta kaikki varmasti tajuavat kyseisen pessoan pyytaneen myos tositteen.

Mosambicanon mielesta kalan silmat ovat suurta herkkua. Kanat ja kalat imeskellaan tarkoin luita ja ruotoja myoten, mika on luonnollisesti viisasta syomista, mutta parasta ovat silmat. Allekirjoittanut on paria  silmaa suussaan pyorittanyt mutta paatynyt elinten luovuttajaksi siirtamalla ne seuraavilla kerroilla suoraan naapurin lautaselle, missa niitten aarvo nousee oitis. Vaikkei itse tykkaa, kylla niita silti voi suositella muille, eli syokaa ihmiset silmia! Torayttikohan joku poliitikko aikanaan vastaavaa silakoista?

Viidakkoveitsi on mosambicanon ehdoton tyokalu vahan joka lahtoon. Ei silla voita  leivalle levitella, mutta kookospahkinat taraytetaan rikki, paksut oksat ja laihat kanankaulat poikki ja nayttaa se heilahtavan milloin missakin rauhanomaisessa tehtavassa. Niita nakee pienten paimenpoikain kasissa heidan juostessa harvassa heinikossa. Ainakin toistaiseksi pojat ovat olleet veista pitempia. On se jarean tuntuinen kapistus, totesin kerran, kun nostin ylos palmun alta.

Naimisiin mosambicano menee lauantaina tai sunnuntaina. Katuja kiertaa pienia kuormureita, joiden lavoilta raikaa energista laulua. Morsiusparin ystavat laulavat onnittelujansa ennen seremoniaa ja sen jalkeen lavalla voi menna itse parikin huntu tuulessa liepsuttaen. Juhlavaki on tallaytynyt pieninta yksityiskohtaa ja pieninta juhlijaa myoten tosi nayttavasti, kimalteisiin ja valkkeisiin. Nakyvilla on kaikki suuren juhlan tunnusmerkit. Nyt ei tingita, kituviikot alkakoot vasta myohemmin taas.

Maalla asuva mosambicano saa kuoltuaan viimeisen lepopaikan  kotinsa pihapiirista tai siita lahelta. Hautapaikkaan laitetaan perinteiset tunnusmerkit, risti tai muuta rakennelmaa sen mukaan, miten halutaan, Siella edesmennyt jatkaa hiljaista mutta keskeista lasnaoloaan perheen elamassa. Alku ja loppu, kaksi merkittavinta elinkaaren ajankohtaa hoituvat maaseudulla ilman tehokoneiston valiintuloa. Onko se hyva vai huono juttu, toinen hyva, toinen huono ja kummin pain?

Voikaa hyvin, tavataan taas!
 Elina

PS. Gekkoja onkin kampassani kaksi. Ikina en onnistu saamaan niita yhta aikaa kuvaan, hyva kun yhdenkaan, mutta tieto on silti fakta.