Innokas vapaaehtoinen se ei aina muista vieraassa valtakunnassa, milloin ei tarvitsisi menna hommiin ensinkaan. Paukkasin aamulla toimistolle ihmettelemaan, etta kun niin vahan porukkaa paikalla. Jaa, etta joku itsenaisyystaisteluvapaapaiva. Arvelin, etta olisiko sen tappeluksen alkamus, jolloin entisille isannille, siis portugalilaisille, annettiin liukkaat lahtolaskennat ja ehdot eli 48 tuntia aikaa poistua maasta ja mukaan sai ottaa enintaan viisi laukkua per pessoa. Ei, ei ollut se. Taistelupaivan kunniaksi mina sitten tahystelin niita satoja haastattelunippuja puolille paivin asti jonka jalkeen poistuin tyorintamalta muonitukseen ja nyt blogittamaan, jos paukkuja riittaa.
Mun paikkani on tuossa vasemmalla, ihan oma poyta.
Kohtahan maassa on vaalit, tarkemmin siis ensi kuun puolivalissa. Maahan valitaan uusi presidentti ja kampanja on jo kova. Katselin tuolla kulkeissani, etta sahkopylvaiden ylapaihinkin on vedetty melkoiset liputukset hallitsevan puolueen kampanjoinnin tehoiksi. Naitten vaalimiesten kanssahan mekin kuluneella viikolla liikuimme samoilla apajilla, mika valilla aiheutti aikataulujen suhraamista ja muuta muljeeraamista. Vaaliveikot hurhauttivat pirsseillaan tienvarsien kylakeskuksiin suuria lupauksia antamaan toisin kuin me kymmenen lampsijaa kyninemme ja papereinemme majasta toiseen kuin entinen sammatin elias kontteineen kummatkin keraamassa jotain. Politiikkojen kanssa kilpailtiin kylapaallikoitten ajasta ainakin ja osittain kylien vaestakin, etta pysyisivat kotona, jotta meilla olisi vastaajia.
Kylapaallikot ovat maalla arvovaltaisia miehia, tavallaan jopa sauliakin suurempia mahtisonneja.
Asiaa pitanee hieman avata, jotta yhdyssanan kumpikin osa tulisi perustelluksi. Paallikon pesti kulkee suvussa suoraan alenevassa polvessa ihan kuninkaallisten tapaan.Hanella on kuulema kylassaan suurempi valta kuin presidentilla valtakunnassa, lyhyesti sanottuna kaikki valta ja toivottavasti myos sen vaatima viisaus mutta ainakin viimeinen sanansa sanottavana. Hanen tulee olla tietoinen kaikesta, mita hanen kylassaan tapahtuu. Taman vuoksi meidankin tuli jokaiseen kymmeneen eri kylaan mennessa ehdottomasti kayda ensin tervehdys- ja esittaytymisvisiitilla kylapaallikon luona. Naiden aikataulujen puliveivaamisessa tarveltyi monta tarpeellista tyotuntia.
Vastaanotto oli yleensa hanen kotipihallaan ja kapulanat kieputettiin vimmaisesti vyotaroille ahtaassa autossa juuri ennen perille tuloa tai viimeistaan auton sivustalla ennen esille marssia. Siinahan sitten seistiin muina naisina toivoen, etta pelkka ylakeuhkohengitys riittaa, jos kaveri sattui kiireessa junttaamaan tuplasolmun liian kirealle selkapuolella. On se ihmeellisen taikavoimainen kankaanpala kylakeisarinkin audienssin asusteeksi. Kaikki oli kovin ystavallista ja taustalta haistoin pitkan perinteen, joka jatkunee kauas tulevaisuuteen.
Tasta ei voi arviointeja tehda, on vain eskarin huussi
pienemmalle asialle.
Silma harjaantuu tekemaan havaintoja. Pian on oppinut arvioimaan, montako perhetta, siis vaimoa, yhdella miehella todennakoisesti saattaa kenties mahdollisesti tai ainakin luultavasti olla, varmuutta tassa ei yriteta tavoitellakaan. Yksi aika paljastava havainto on pihapiirin majojen maara, niiden sijainnit ja arvioitu ika. Jos lapset sattuvat olemaan paikalla niin sehan on jo kuin avointa kirjaa lukisi. Kylapaallikoilla niita majoja nayttaa olevan keskimaarin paljon, vink vink. Olipa yhdellakin paallikolla kerran aika kiireinen aamu, silla vastaanotettuaan ensin meidat vanhemman vaimonsa kanssa han joutui, ennen kuin me oltiin saatu kapulanan solmut auki, lahtemaan kilpailijamme vaalitilaisuuteen, mukaansa han otti tuoreen majan tuoreen vaimon ja hyvin tuoreen vauvan.
Viime viikolla amerikkalaisen saation vieraiden kunniaksi jarjestetyssa iltatilaisuudessa jutustelin enemman tasta moniavioisuuskulttuurista eli polygamiasta eraan mosambikilaisen miehen kanssa, joka kehveli sutkautti mielestani pikantin selityksen asialle. 'Afrikkalainen mies on niin taynna rakkautta, etta sita riittaa useammallekin vaimolle.' Onnekseen totesi siina yhteydessa myos, etta koska naisilla on todella niin paljon toita kodin ja lasten ja viljelysten ja kaiken hoidossa, aloite tulee yleensa sielta vaimon suusta, etta voisitko kultaseni hankkia minulle tanne 'siskon' auttamaan naissa hommissa. Taman tyovoimanakokulman voi vaivatta allekirjoittaa, silla tyota heilla totisesti riittaa, koska mistaan ei ole vaivatonta ja nopeaa suoriutua. Olen heita mielessani elaman sankareiksi kutsunut ja hattu on koholla kaiken aikaa.
Naisen arki.
Tama kuva vaatii paasya mukaan, vaikka aihe on jo kertaalleen kasitelty.
Sain tavata monta siskoa ja monesta siskosta sain hienoja kuvia, joita en ikina ehtinyt siirtaa kamerasta parempaan talteen, huoh! Laitan siis tilalle tyomaakuvan.
Viela yksi pikku korjaus. Sen sylettavan hedelman nimi on masala ,mutta oli se kylla madurakin, koska sana tarkoittaa kypsaa.
Viela yksi pikku uutinen. Gekkoperhe huoneessani on lisaantynyt. Kulmissa vilistaa niin pikkuista vakea ja vaikuttaa silta, etta mamma on kompelotilassa taas. Seuraan tilannetta!
Iloisiin uusiin uutisiin!
Elina
torstai 25. syyskuuta 2014
perjantai 12. syyskuuta 2014
Isabel
Terve! Taallahan mina parin viikon takainen haukkuva terrieri ihan sopuisana talla kertaa.
Viikko sitten pantiin iso ramppa kalakattamaan, kuten kainuulainen sanonta kuuluu ja lahdettiin viisumia rajan taakse metsastamaan. Swazimaahan luulimme kylla menevamme mutta Etela-Afrikasta itsemme loysimme. Taalla kannattaa tottua siihen, etta suunnitelmia voi muuttaa kaden kaanteessa. Nyt se kadenkaanne oli Maputossa menomatkalla. Palasimme sittemmin EAsta muutaman tunnin siella oltuamme kokemusta rikkaampina ja mina reppua koyhempana takaisin maiden valiselle raja-asemalle, missa oli anottava se uusi viisumi. Varakas elama oli tehnyt yhdesta virkailijasta erittain kuohkean ja hyvantuulisen, han ummisti silmansa ja koko jonottavan kansan kuullen vetaisi kutosen lauluaanellaan 'Isabeeel, oh Isabeeel, my love' lusautti passiin luvat kuntoon ja konttuurille astihan se serenadin patka matkakumppaneitteni kautta kulkeutui, joten silla nimella nyt mennaan ainakin jonkin aikaa.
Oppiko matkalla muuta kuin etta Nelspruitiin ei pida menna, siella on varkaita niin, etta paat yhteen kolisevat, mika tieto tosin kerrottiin vasta palattuamme? Oppipa hyvinkin. Paluumatkalla oli hyvaa aikaa rupatella autonkuljettajan kanssa, koska kaksistaan Maputosta viiden tunnin ajan ajelimme. Rajan lahettyvilla oli ollut useampiakin kontrollipysaytyksia ja kerran autosta loytyi jotain puutetta, mista poliisi sakotti. Kysyin, mika se vika oikein oli. Han kertoi, ettei oikeasti mikaan vaan poliisit keksaisevat minka tahansa tekosyyn sakkoon aina, kun nakevat autossa valkoihoisen. Heille se tarkoittaa sita, etta autossa istuu lompakko, joten maksu on varmaa. Eipa ollut tullut mieleen, etta tallainen jankilla ja pottumaidolla lapsena ruokittu sittemmin monella velalla kituuttanut voisi koskaan hahmoutua valuutan vastineeksi. Yritin ystavallisesti ehdottaa, etta istuisin siita lahin aina muovipussi paassa hanen kyydissaan, mutta se nauraen torjuttiin, koska hullu valkonaama olisi jepareille viela lupaavampi saalis. Siirrytaanpa nyt jarkevampiin aiheisiin.
Haastattelua ja farinhan valmistusta
Olen nyt viimeisen kahden viikon aikana kiertanyt tekemassa kotihaastatteluja pitkin poikin maaseutua yhdeksan iloisen ja aanekkaan opiskelijan kanssa. He ovat aiemminkin toimineet Planin vastaavanlaisissa keikkahommissa ja osaavat paikallisen kielen. Jokaisella on mukanaan oppaana kylan asukas, joka tietaa, missa majassa on 0-3vuotiaita lapsia, joitten vanhempia ensisijaisesti vastaajiksi halutaan. Nyt en aio sukeltaa syvallisiin tuntoihin tai elamisen ja olemisen ruotimiseen, silla siita ei tulisi koskaan valmista. Sen sijaan saatte vihdoinkin nahdaksenne kuvia. Olen luvalla sanoen unohtanut kokeilla kuvien laittamista, koska viimeisimmat aiheet ovat tainneet nostattaa tuntoja ja kiihkoa ja muu sitten siina ohessa unohtunut. Se elina oli enempi sellainen kiivailija, mutta tama isabel lupaa olla lupsakka.
Farinha on tuote, joka saadaan maniokasta. Manioka raastetaan pyykkilautaa muistuttavalla ja liki sen kokoisella raastinraudalla, sen jalkeen sita laitetaan satsi kerrallaan ja ruvetaan kaapimalla siirtelemaan kuumalla pellilla. Pellin alla olevassa kuopassa on pieni tuli kaiken aikaa. Se on hidasta ja kuumaa naisten tyota, joka jatkuu paivatolkulla. Sittemmin sita myydaan teitten varsilla ja viedaan Maputoon asti markkinoitavaksi. Monet haastattelut tehtiin tallaisen touhun ohessa, koska pellin aaressa sekoituksen on oltava jatkuvaa. Lapset kanniskelivat kookospahkinakuoria tulikuoppiin heiteltaviksi. Tama tuote on erittain tarkea tulonlahde ja samalla raaka-aine perheen omassa ruoan valmistuksessa. Sen ravintoarvo ei kuulema ole kaksinen, mutta vatsaa se tayttaa.
Kylla ne pikkupojatkin osasivat. Takana riehuu viidakkoveitsipoika. Turvatoimet eivat ole niin mittavat kuin meilla.
Tama ilosilmainen poika raaputti kookospahkinan kovaa sisaosaa hiutaleiksi. Muistakaa, kun kookoskakkua leivotte!
Lasten tyontekoa katsoessa tulee aina ajatelleeksi sita, missa heidan oikeasti kuuluisi tuon ikaisina olla. Paimenpoikina voi nahda melkein polvenkorkuisia, joilla on hoidettavana useampikin isokokoinen nauta tai mullikka. Elaimilla on kaulassa naru, joku jatkuu monimetrisena niitten perassa ja pusikoissa mennessa saattaa tarttua minne nyt milloinkin. Sita menoa olen katsonut joskus sydan syrjallaan.
Haastatteluun kuuluu makunautinoja, joita kasvaa puissa matkan varrella. Tama on muistaakseni madura-niminen, minulle entuudestaan aivan tuntematon mutta makoisa hedelma. Kahta maduuraa kun osaa oikein paukautella muutaman kerran, niin se aukeaa nain katevaksi tarjottavaksi. Hedelma on vahan kuin pehmeaa kiisselia puraisisi ja suu on samalla taynna aika muhevia kivia. Ei muuta kuin kiisselit nieluun ja kivia sylkemaan!
Ei pysshhty puhumaan, suussha sohjoa, mutta palaan taash ashiaan!
Moi!
Moi meiltakin!
Viikko sitten pantiin iso ramppa kalakattamaan, kuten kainuulainen sanonta kuuluu ja lahdettiin viisumia rajan taakse metsastamaan. Swazimaahan luulimme kylla menevamme mutta Etela-Afrikasta itsemme loysimme. Taalla kannattaa tottua siihen, etta suunnitelmia voi muuttaa kaden kaanteessa. Nyt se kadenkaanne oli Maputossa menomatkalla. Palasimme sittemmin EAsta muutaman tunnin siella oltuamme kokemusta rikkaampina ja mina reppua koyhempana takaisin maiden valiselle raja-asemalle, missa oli anottava se uusi viisumi. Varakas elama oli tehnyt yhdesta virkailijasta erittain kuohkean ja hyvantuulisen, han ummisti silmansa ja koko jonottavan kansan kuullen vetaisi kutosen lauluaanellaan 'Isabeeel, oh Isabeeel, my love' lusautti passiin luvat kuntoon ja konttuurille astihan se serenadin patka matkakumppaneitteni kautta kulkeutui, joten silla nimella nyt mennaan ainakin jonkin aikaa.
Oppiko matkalla muuta kuin etta Nelspruitiin ei pida menna, siella on varkaita niin, etta paat yhteen kolisevat, mika tieto tosin kerrottiin vasta palattuamme? Oppipa hyvinkin. Paluumatkalla oli hyvaa aikaa rupatella autonkuljettajan kanssa, koska kaksistaan Maputosta viiden tunnin ajan ajelimme. Rajan lahettyvilla oli ollut useampiakin kontrollipysaytyksia ja kerran autosta loytyi jotain puutetta, mista poliisi sakotti. Kysyin, mika se vika oikein oli. Han kertoi, ettei oikeasti mikaan vaan poliisit keksaisevat minka tahansa tekosyyn sakkoon aina, kun nakevat autossa valkoihoisen. Heille se tarkoittaa sita, etta autossa istuu lompakko, joten maksu on varmaa. Eipa ollut tullut mieleen, etta tallainen jankilla ja pottumaidolla lapsena ruokittu sittemmin monella velalla kituuttanut voisi koskaan hahmoutua valuutan vastineeksi. Yritin ystavallisesti ehdottaa, etta istuisin siita lahin aina muovipussi paassa hanen kyydissaan, mutta se nauraen torjuttiin, koska hullu valkonaama olisi jepareille viela lupaavampi saalis. Siirrytaanpa nyt jarkevampiin aiheisiin.
Haastattelua ja farinhan valmistusta
Olen nyt viimeisen kahden viikon aikana kiertanyt tekemassa kotihaastatteluja pitkin poikin maaseutua yhdeksan iloisen ja aanekkaan opiskelijan kanssa. He ovat aiemminkin toimineet Planin vastaavanlaisissa keikkahommissa ja osaavat paikallisen kielen. Jokaisella on mukanaan oppaana kylan asukas, joka tietaa, missa majassa on 0-3vuotiaita lapsia, joitten vanhempia ensisijaisesti vastaajiksi halutaan. Nyt en aio sukeltaa syvallisiin tuntoihin tai elamisen ja olemisen ruotimiseen, silla siita ei tulisi koskaan valmista. Sen sijaan saatte vihdoinkin nahdaksenne kuvia. Olen luvalla sanoen unohtanut kokeilla kuvien laittamista, koska viimeisimmat aiheet ovat tainneet nostattaa tuntoja ja kiihkoa ja muu sitten siina ohessa unohtunut. Se elina oli enempi sellainen kiivailija, mutta tama isabel lupaa olla lupsakka.
Farinha on tuote, joka saadaan maniokasta. Manioka raastetaan pyykkilautaa muistuttavalla ja liki sen kokoisella raastinraudalla, sen jalkeen sita laitetaan satsi kerrallaan ja ruvetaan kaapimalla siirtelemaan kuumalla pellilla. Pellin alla olevassa kuopassa on pieni tuli kaiken aikaa. Se on hidasta ja kuumaa naisten tyota, joka jatkuu paivatolkulla. Sittemmin sita myydaan teitten varsilla ja viedaan Maputoon asti markkinoitavaksi. Monet haastattelut tehtiin tallaisen touhun ohessa, koska pellin aaressa sekoituksen on oltava jatkuvaa. Lapset kanniskelivat kookospahkinakuoria tulikuoppiin heiteltaviksi. Tama tuote on erittain tarkea tulonlahde ja samalla raaka-aine perheen omassa ruoan valmistuksessa. Sen ravintoarvo ei kuulema ole kaksinen, mutta vatsaa se tayttaa.
Kylla ne pikkupojatkin osasivat. Takana riehuu viidakkoveitsipoika. Turvatoimet eivat ole niin mittavat kuin meilla.
Tama ilosilmainen poika raaputti kookospahkinan kovaa sisaosaa hiutaleiksi. Muistakaa, kun kookoskakkua leivotte!
Lasten tyontekoa katsoessa tulee aina ajatelleeksi sita, missa heidan oikeasti kuuluisi tuon ikaisina olla. Paimenpoikina voi nahda melkein polvenkorkuisia, joilla on hoidettavana useampikin isokokoinen nauta tai mullikka. Elaimilla on kaulassa naru, joku jatkuu monimetrisena niitten perassa ja pusikoissa mennessa saattaa tarttua minne nyt milloinkin. Sita menoa olen katsonut joskus sydan syrjallaan.
Haastatteluun kuuluu makunautinoja, joita kasvaa puissa matkan varrella. Tama on muistaakseni madura-niminen, minulle entuudestaan aivan tuntematon mutta makoisa hedelma. Kahta maduuraa kun osaa oikein paukautella muutaman kerran, niin se aukeaa nain katevaksi tarjottavaksi. Hedelma on vahan kuin pehmeaa kiisselia puraisisi ja suu on samalla taynna aika muhevia kivia. Ei muuta kuin kiisselit nieluun ja kivia sylkemaan!
Ei pysshhty puhumaan, suussha sohjoa, mutta palaan taash ashiaan!
Moi!
Moi meiltakin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)